Pääkirjoitus: Yksittäiset rikokset ja rikkomukset eivät saa romuttaa 17-vuotiaiden ajo-oikeusjärjestelmää

Suomessa on myönnetty jo yli 30 000 ajolupaa 17-vuotiaille. Katja Luoma

Poikkeusluvalla ajokortin saaneiden 17-vuotiaiden liikenneturvallisuus on ollut vilkkaan keskustelun aiheena keväällä ja kesällä. Viimeksi asiaan otti kantaa poliisi. Esimerkiksi Hämeen poliisi on kirjannut useita liikennerikkeitä alaikäisillä, poikkeusluvalla ajokortin saaneilla nuorilla. Yleensä kyse on ollut ylinopeudesta.

Hämeen poliisilaitoksen mukaan viime vuoden alun jälkeen laitoksen alueella on ollut ainakin 15 tapausta, joissa 17-vuotiaan autoilijan epäillään syyllistyneen liikennerikkomukseen tai -rikokseen. Poliisin näppituntuma on, että kahdessa tapauksessa kolmesta kyse on ollut ylinopeudesta (ESS 1.8.)

Poliisin mielestä tilanne on ongelmallinen ja siihen pitäisi puuttua. Esimerkiksi ajolupaa tulisi rajoittaa niin, että ajaminen kiellettäisiin öiseen aikaan ja rikkomuksista seuraisi poikkeusluvan evääminen. Ongelmaan on havahtunut myös liikenne- ja viestintäministeriö. Se käynnisti keväällä lainsäädäntöhankkeen ajokorttilain muuttamiseksi. Tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta.

Asiasta huolestuneilla on osoittaa numerofaktaa vaatimuksille. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin selvityksen mukaan vuonna 2020 henkilöauton kuljettajana loukkaantuneita 17-vuotiaita oli aiempaa enemmän. Vastaavasti loukkaantumiset henkilöauton matkustajana tai mopon ja moottoripyörän ajajana ovat vähentyneet. Onnettomuudet eivät siis ole lisääntyneet vaan ne ovat siirtyneet kuljettajan mukana mopon sarvista auton rattiin. Toki auton kuljettajalla on riski aiheuttaa suurempaa vahinkoa sekä itselleen että muille kuin mopolla ajavan. Siinä mielessä tilastoihin onkin syytä puuttua vakavasti. Traficom kuitenkin huomauttaa, että poikkeusluvalla ajokortti hankitaan tarpeeseen ja ajokilometrit ovat 17-vuotiailla suurempia kuin autoilijoilla keskimäärin. Maaseudulla pitää päästä kouluun tai harrastuksiin ja matkat ovat usein pitkiä. Tutkimus osoittaakin, että ajettuun matkaan suhteutettuna onnettomuuksien määrä jää nuorilla kuljettajilla keskiarvoja pienemmäksi.

Onnettomuudet ovat siirtyneet mopon sarvista auton rattiin.

Nuoruus ja huimuus näkyy myös Traficomin selvityksessä. Poikkeusluvalla kortin saaneista 17-vuotiaista useampi syyllistyi sellaiseen vakavaan liikennerikokseen, josta määrättiin ajokieltoa kuin vuotta vanhemmassa ikäluokassa. Kyse on kuitenkin yksittäisistä henkilöistä eikä sen vuoksi sinänsä hyvää järjestelmää pidä romuttaa. Ministeriö on oikealla asialla trimmatessaan nuorten liikenneturvallisuutta. Samalla on hyvä pitää järjestelmä riittävän joustavana, että se palvelee oikein niitä, jotka sitä todella tarvitsevat.

Tuoreeseen ajokorttiuudistukseen on valmisteilla tarpeellinen korjausliike

Turmat hellekesän varjopuoli

Sähköpotkulautailun turvallisuuden vahvistaminen on lautailijoiden, kanssakulkijoiden ja bisneksen yhteinen etu

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut