Teppo Koskisen Esalainen: Turismi tukahduttaa, matkailu kuluttaa – koronakriisi antoi meille varoituksen matkailun vaaroista

Teppo Koskinen

Matkailun paradokseja on se, että matkailu – tai paremminkin turismi – tuhoaa juuri sen, mikä tekee paikasta matkan arvoisen.

Mykistävien taide- ja kulttuuriaarteiden edessä on vaikeaa mykistyä, kun liikkuu tuhatpäisen lauman mukana Firenzessä. Jos haluaa kokea autenttista elämänmenoa, autenttisuus loppuu juuri sillä hetkellä, jolla turisti astuu autenttisten tapahtumien näyttämölle.

Eri asia on, jos matkustetaan sellaiseen paikkaan, josta ei kaivata kuin lämpöä. Sekin on hankalaa, kun samaan lämpöön pyrkii laumoittain muitakin ihmisiä. Ja lisäksi matkustamisenkin hiilidioksidipäästöt ovat tehneet perinteisistä lämpimistä paikoista tukalia pätsejä.

Yhä useammin paikalliset ihmiset ovat alkaneet protestoida, kun oma elämänympäristö on muuttunut turistien temmellyskentäksi. Venetsiassa on jo pitkään haluttu rajoittaa turistien määrää, koska kaupunki ei enää ole kaupunkilaisten koti.

Monin paikoin paikallisten on vaikeaa elää omaa elämäänsä turistien virrassa.

Turismi edellyttää jonkun elinympäristön tuotteistamista ja paketoimista. Siitä tulee kulutustavara, jonkun muun elinkeino tai maksettu tuote.

Matkailusta on pitkään haluttu suomalaista menestystuotetta. Suomessakin on vähitellen ymmärretty, mitä meillä olisi tuotteistettavana ja tarjottavana: Koskematonta luontoa, puhdasta ilmaa, suoraan järvestä juotavaa vettä. Mahdollisuutta kulkea luonnossa lupia kysymättä. Tai kiireetöntä elämää keskellä korkeatasoista ja omaleimaista kulttuuritarjontaa. Erilaisuutta, pienimuotoisuutta, hyvin toimivaa yhteiskuntaa.

Suomalaiset ovat toistaiseksi päässeet vähällä turismin haitoista. Haittana on ollut lähinnä ulkomaisten turistikohteiden harmittava massoittuminen, mitä on voinut väistää matkustamalla muihin turistikohteisiin.

Viime kesä ja kuluva kesä ovat avanneet silmiä Suomessa. Turismi on alkanut nitistää niitä hienoja asioita, joita meillä on ollut paketoitavissa matkailutuotteiksi, ja merkittävältä osalta nitistäminen on tapahtunut kotimaisin voimin, kiitos koronakriisin.

Tavallisena kesäviikonloppuna Porvoon kadut ovat niin täynnä, ettei sekaan viitsi mennä. Rauhalliset käynnit museoissa ovat vaihtuneet etukäteen varattaviin paikkoihin ja jonotusnumeroihin.

Hälyttävimmät uutiset ovat tulleet kansallispuistoista.

Koskematon luonto ei kestä koskemattomana, kun tuhannet suomalaiset ovat marssineet luonnonsuojelualueille. Monin paikoin kestävän kulutuksen raja on ylitetty. Uudissanahirviön mukaisesti puistoja ”kestävöidään”: niihin pitää rakentaa leveitä hiekkateitä, portaita ja teräksisiä kulkuväyliä, jotta luonto kestäisi. Samalla menetetään hiljaisuutta ja rauhaa myöten se, mikä luonnossa oli hienoa koettavaksi. Kansallispuistoista on tullut uusia puuhamaita.

Koronakriisi osoitti ongelmakohdat. Asioihin on vielä mahdollista reagoida. Tietoisuus kansallispuistojen ahdingosta ja tarvittavista säännöistä on kasvanut, turistikohteissa on oivallettu tungoksen haitat. Nyt on hyvä aika miettiä kestävän matkustamisen ratkaisuita.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut