Ari Helmisen Esalainen: Monimuotoisuus kuhisee aukolla

Ari Helminen

Minun ei pitänyt kirjoittaa enää metsästä ja luonnosta, mutta näin kotikyläni Pääsinniemi-Lauhjoen historiaprojektin yhteydessä ilmakuvan Heinolan alueelta vuodelta 1949. Vastaavia kuvia eri paikkakunnista kiinteistörajoineen löytyy Paikkatietoikkunasta.

Kuvat kertovat, että tuohon aikaan peltoja oli paljon enemmän kuin nyt. Metsää oli vähemmän ja se oli varsin harvaa. Tuolloin harjoitettiin jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoa, jossa suuret puut kaadettiin ja pienemmät jätettiin.

Puuta ei haettu metsistä kumipyörillä. Se uitettiin tehtaille pieniä jokia myöten. Uittomiehiä tuli Hämeeseen ympäri Suomea. Ilmakuvat kertovat, että puulauttojen isoja varastoja oli paljon Ruotsalaisella ja Kymijoen suulla.

Toinen selitys harvalle metsälle on se, että merkittävä osa metsästä oli lehmien ja muiden eläinten laidunmaana. Puulla lämmitettiin myös kaupunkeja, mikä harvensi metsiä.

Kun vertaa yli 70 vuoden takaisia ilmakuvia tämän päivän ilmakuviin, niissä on kaksi selkeää eroa. Ilmakuvissa näkyvät nyt avohakkuut, mutta muutoin metsä on huomattavasti tiheämpää kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Metsien inventointitiedot vahvistavat tämän. Metsissä on nyt puuta enemmän kuin koskaan ja metsät kasvavat paremmin kuin koskaan. Metsien vuotuinen kasvu on nyt yli 100 miljoonaa kuutiometriä, kun se oli 1950-luvun alussa noin 30 miljoonaa kuutiometriä. Metsien puuston kokonaistilavuus on puolitoistakertaistunut sitten 1950-luvun.

Tärkein syy kasvun ja puuston lisäykseen on se, että Suomessa on siirrytty niin sanotusta jatkuvasta kasvatuksesta jaksolliseen metsänkasvatukseen eli avohakkuuseen.

Edellä mainittujen lukujen valossa on vaikea ymmärtää, miksi osa kansanedustajista ja europarlamentaarikoista moittii koko ajan suomalaista metsänhoitoa ja syyllistää 600 000 metsänomistajaa sekä metsäalan ammattilaisia. Näkyvimmät arvostelijat asuvat Helsingissä ja Turussa. Ovatko he koskaan käyneet talousmetsässä ja eri ikäisillä taimikoilla?

Oma tuore havaintoni tältäkin kesältä on se, että vanhassa kuusikossa luonnon elämä on pysähtynyt, kuollut. Kuuset ovat tulleet ikänsä päähän. Jos kuusien antaa olla, tuholaisriski kasvaa. Kuusikon aluskasvillisuus on pelkkää sammalta.

Tuoreet ja vähän varttuneemmatkin hakkuuaukot sen sijaan kuhisevat elämää, luonnon monimuotoisuutta. Kimalaisten, perhosten ja erilaisten ”koppakuoriaisten” määrä on uskomattoman suuri. Uudisalalla saattaa olla jopa sata erilaista kasvia. Lehtipuut valtaavat nopeasti istutetun kuusikon ja siitä voidaan kasvattaa sekametsä. Aukolta voi käydä poimimassa vadelmia, metsämansikoita ja korvasieniä useana vuonna.

Metsä nielee hiiltä vain kasvaessaan. Jatkuvan kasvatuksen suurimmat riskit liittyvät uuden puuston hitaaseen kehittymiseen, mikä uhkaa sekä ilmasto- että monimuotoisuustavoitteita. Jatkuvan kasvatuksen yhtenä heikkoutena on se, että silloin käsiteltävä metsäpinta-ala pitäisi tuplata, jotta metsästä saisi saman määrän puuta. Metsän kasvatus tarvitsee monimuotoisia kuhunkin kasvupaikkaan sopivia hoitomenetelmiä eikä kieltoja.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut