Lukijalta: Valtion velanotolla ei pidä turhaan pelotella

Panu Heinonen

Kansanedustaja Timo Heinonen kirjoitti 23.7.2021 ESS:ssä näkemyksiään valtion velkaantumisesta ja sen vaaroista. Kirjoitus oli tyypillistä suomalaista velkapelkoista talousmantraa.

Toivoisin, että viime vuosien aikana talouskeskustelu olisi jo saanut uusia piirteitä.

Poliitikkojen on helppo perustella näkemyksiään ”talousosaamisesta” vertaamalla valtiontaloutta yritystalouteen.

Kuitenkin jo kansantalouden perusteet lähtevät siitä, että tämä vertaus on virheellinen. Valtion velan määrää kauhistelevat eivät esimerkiksi useinkaan tuo esiin, että Suomen Pankki omistaa viimeisimmän tiedon mukaan jo yli kolmanneksen Suomen valtion velkakirjoista.

Halutessaan se voisi mitätöidä ne ilman mitään erityisiä seuraamuksia. Mutta mitä sitten kauhisteltaisiin?

Velkapelkoiseen talousmantraan liittyy nimittäin monia ongelmia. Ensimmäinen ja tärkein on se, että valtio tarvitsisi verotuloja menojensa rahoittamiseen.

Valtion luoma raha siirtyy meidän kaikkien pankkitileille.

Ymmärtääkseen tämän väitteen, on ensin ymmärrettävä rahajärjestelmän perusluonne. Pähkinänkuoressa voidaan sanoa, että raha nykyjärjestelmässä syntyy aina velasta.

Eli kun kotitalous tai valtio nostaa velkaa pankista, syntyy uutta rahaa tyhjästä. Pankit eivät siis lainaa kenenkään säästöjä, eikä rahaa voi olla olemassa, ellei joku taho ole ensin velkaantunut.

Valtion rooli rahajärjestelmässä on erityinen. Valtio määrittelee rahan, jota yhteiskunnassa käytetään ja se voi kuluttaa sitä aina haluamansa määrän ”ottamalla velkaa”.

Tulee kuitenkin huomata, että kaikki valtion luoma raha siirtyy ”menojen” muodossa yksityisen sektorin varallisuudeksi.

Se ei siis mene sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon, vaan meidän kaikkien pankkitileille. Eli yrityksen sijaan valtio tulee nähdä pankin kaltaisena uutta rahaa luovana tahona.

Työn verotuksesta voitaisiin luopua asteittain kokonaan.

Verotuksen tehtävänä taas on yksinkertaistetusti kerätä tuo valtion aiemmin kuluttama raha takaisin. Näin verotuksella ehkäistään ylikysyntää (inflaatiota) sekä ohjataan kulutusta.

Rahoituksellista roolia verotuksella ei kuitenkaan ole. Valtio voi suvereenina toimijana luoda omaa rahaansa niin paljon kuin se kokee tarvitsevansa.

Kun tämän mekanismin oivaltaa, tuo se kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia ymmärtää ja analysoida valtionvelan, valtion kulutuksen ja erityisesti verotuksen merkitystä.

Samalla sivulla Pekka Häkli tuo nimittäin esiin todellisen velan luonteen: ympäristövelan ja elonkehän rajallisuuden.

Viimeistään tämän vuoden tapahtumat ja lämpöennätykset nimittäin luulisivat herättävän paatuneimmankin denialistin hoksaamaan, mitä maapallolle on tapahtumassa.

Valtiontaloutta ja verotusta pitäisikin ruveta entistä enemmän käyttämään kulutuksen ja kehityksen ohjausmekanismina.

Rahaa voidaan luoda pankkijärjestelmässä loputtomasti, mutta mitä tehdään, kun biosfääri loppuu? Todellista tasapainoa tuleekin edistää verottamalla entistä enemmän materian ja energian kulutusta.

Ja samalla vaikkapa työn verotuksesta voitaisiin luopua asteittain kokonaan.

Valtiontalous ei tästä hätkähdä, mutta yhteiskuntamme saattaa kääntää suuntaansa kohti aikaa, jossa biosfääri pääsisi toipumaan fossiilikaudesta.

Kirjoittaja on lahtelainen arkkitehti

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut