Markus Pirttijoen Esalainen: Vesi vanhin ja viheliäisin voitehista

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Korvasieniaikaan tuumasin, että tulee vähäsateinen kesä. En perustanut ennustettani sammakon hyppelyyn, ahvenen selkäevään enkä poron lapaluuhun. Katsoin mökkirantaa. En muista, että vesi olisi aiempina vuosina vielä toukokuun lopulla ollut niin korkealla. Koska sateen määrä on mielestäni vakio, päättelin, että kun vettä nyt on paljon, sitä tulee sitten kesällä vähemmän. Ja niinhän siinä sitten kävi. Kerrankin.

Jos olisin uskonut itseäni toukokuussa, olisin voinut hyvissä ajoin kaivaa vanhan pumpun esille ja varmistaa, että se on kunnossa.

On nimittäin kohtalaisen tuskallista asentaa vesiautomaattia jokeen paahtavassa helteessä paarmojen hyökätessä ylhäältä ja muurahaisten alhaalta nokkosten antaessa vielä tulitukea selustasta.

Etenkin kun kuuluu kraks.

Tämäkin piti kokeilla – nyt tiedän, miksi lasihelmi oli viikingin aarre

Pitkään ja uskollisesti palvelleesta pumpusta jäi muistoksi rungostaan murtunut syöttöletkun liitin. Siinäpä sitten paarmanpaukamia pääkopasta raapimaan, että mitäs nyt? No eihän siinä auttanut muu kuin astella rautakauppaan uuden pumpun ostoon.

Mielestäni kelvollinen malli löytyikin. Toinen asiakas huikkasi, että hanki myös riittävän iso letku, että saat tarpeeksi vettä ylös. Juu, sitähän minulla on jo toistasataa metriä, vastasin tyytyväisenä. Jotain sentään valmiina. Uusi syöttöletku piti kuitenkin ostaa, koska vanhan kierteet eivät – tietenkään – käyneet uuteen pumppuun.

Sitten vain pumpun kanssa takaisin mökille ja muurahaisten sekaan asennushommiin. Syöttöletku jokeen, siemenvedet sisään ja kiinni pumppuun. Tällä kertaa se ei sanonut kraks. Ehkä jätin ratkaisevan kierroksen papukaijapihdeillä vääntämättä.

Vaan arvatkaapa mahtuiko se yli satametrinen ylpeydenaihe pumppuun? Teki mieli nostaa nyrkki pystyyn ja kirota kaiken maailman standardit. Miksi kännyköihin ei käy yksi ja sama laturi? Miksi suodatinpusseja pitää olla useaa kokoa? Miksi vesiletku ei sovi pumppuun?

Ei se paljosta jäänyt kiinni, korkeintaan joistakin tuuman kymmenyksistä. Tuijotin letkunpäätä ja uhkasin, että töhöllä poltan ja sulatan kiinni pumppuun. No en polttanut. Pihdeillä venytin, ja primitiivisellä voimalla sain survottua letkunpään sentin verran vastakappaleen päälle. Juuri sen verran, että letkunkiristin mahtui sen päälle. Voittajaolo valtasi mielen, kun letku ja pumppu olivat kuten pitikin.

Vesi on pirullisen tärkeä elementti. Perunoiden ohella ihminen tarvitsee sitä säännöllisesti. Vedessä on rentouttavaa lillua, sitä on nautinnollista juoda ja hauska ampua pyssyllä kaverin päälle. Mutta kun molekyyli muuttuu rengistä isännäksi, jälki on rumaa.

Tässä matkanvarrella on tullut todistettua, että vesi sopii paremmin mereen kuin WC:n lattiarakenteeseen, seinän sisään tai teknisen tilan lattialle. Tuhansien järvien ja lärvien maa on vaarallinen yhdistelmä etenkin juhannuksena. Keski-Euroopan tulvat ovat oma lukunsa.

Siitä pumpusta vielä. Laitoin mökin seinään vanhanmallisen ajastimen, jotta pumppu voi nostaa vettä perunoille pari tuntia iltaisin. Kokeilin ja toimi. Olin ylpeä keksinnöstäni. Muutaman päivän kuluttua kävin tarkistamassa tilanteen mökillä. Se mitään pumpannut. Jatketaan harjoituksia.

On hankalaa olla liian vanha ja nuori yhtä aikaa

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut