Lukijalta: Poliitikkojen ilmasto ei kriisiydy

Pekka Häkli

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) kielsi odotetusti (ESS 21.7.) tunnistavansa itseään kirjoituksestani, jossa kyseenalaistin hänen kriisitietoisuutensa ilmastomuutoksen ja luontokadon edessä. Niinhän kaikki poliitikot Suomessa ja muualla maailmassa tekevät.

Lisäksi he tekevät myös "Pariisin ilmastosopimuksen" kaltaisia kuolleina syntyneitä hurskaita julistuksia, joissa sovittiin toimista, joilla maapallon keskilämpötilan nousu pyritään rajoittamaan 1,5 asteeseen.

Jotta sopimuksen mukaisiin tavoitteisiin päästäisiin, hiilidioksidipäästöjen tulisi vähentyä koko 2020-luvun seitsemän prosenttia vuosittain. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n juuri julkaiseman raportin mukaan maailmanlaajuiset hiilidioksidipäästöt kuitenkin nousevat uusiin huippulukemiin vuonna 2023 ja lisääntyvät sen jälkeenkin. Voi ihmistä!

Kansanedustaja Kemppi toteaa myös, ettemme Suomessa ole ulkoistaneet ympäristöhaittoja muualle. Näkemys on taloushistoriamme valossa outo, kun tiedetään, että nykyinen kulutustasomme ylittää moninkertaisesti luonnon globaalin kestokyvyn.

Siitähän ekokriisissä juuri on kysymys, luonnon kestokyvyn ylittävästä kulutuksesta! Jos kaikilla maailman ihmisillä olisi suomalaisten elintaso, elonkehä olisi tuhoutunut jo ajat sitten.

Ei kysymys ole valtioista ja kansoista, vaan ihmislajin yhteisestä elämää ylläpitävästä planeetasta.

Jäätiköt sulavat, merenpinta nousee, metsät palavat, tuhotulvat hukuttavat, hirmumyrskyt raivoavat, kuivuus näännyttää, kuudes sukupuuttoaalto etenee, mutta liikakulutusta ei poliitikkojen ja valtaapitävien mielestä tarvitse vähentää, eikä materialistista elintasoa laskea!

Kyseessä on ratkaisematon poliittisten järjestelmien virhe. Olemme kykenemättömiä ymmärtämään, ettei kysymys ole valtioista ja kansoista, vaan ihmislajin yhteisestä elämää ylläpitävästä planeetasta.

Jatkuessaan nykyinen tuhoisa kehitys tulee johtamaan maailmanjärjestyksen mullistukseen ja ihmiskunnan suuriin kärsimyksiin. Pelottava kysymys on, pysyvätkö pimeissä luolissaan uinuvat ydinohjukset silloin siiloissaan?

Kirjoittaja on vääksyläinen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut