Aleksi Sammaliston Esalainen: Valtion ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen on iso osa identiteettiäni

Aleksi Sammalisto

Heippa vei sun heiluvilles, tero kaikille Teroille! Toisten mielestä erittäin hyvin sanottu, mutta takarivistä voin kuulla myös kysymyksen: Onks kaikki okei?

Minuun, Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikoihin alulle laitettuun lama-ajan lapseen, 30 vuotta sitten syntynyt Kummeli-huumori upposi kuin erikoislääkäri Jorma Mengelen kolme sormea itäberliiniläisen Ernst Kranken takamukseen ( nein grrr).

Vuosien vieriessä identiteettini on ottanut kenties jopa liian vahvoja vaikutteita näistä Tampereen murteella puhuvista koomisista hahmoista ja heidän hokemistaan.

Arjessa eteeni ei tamppaa kovinkaan montaa sellaista tilannetta, mihin Potilas Saarisen ”dodii”, rakennusapulaisten ”selvä”, Kalervo Jankon ”asia kunnossa” tai isällisellä ”nonnim poika” -toteamuksella Timo Silakan valmentamisen aloittavan Raimo Vormiston sutkautukset eivät sopisi.

Kuinka monta penkkiurheilijaa korona vieroitti pysyvästi kisakatsomoista?

Aamupalapöydässä pientä kahvia ja vohvelikeksiä nauttiva avopuolisoni ilmoittaa, että puhelimeni värisee. Kännykän ruudulta soittajaksi paljastuu Tampereella asuva pikkuveljeni.

Mitäköhän asiaa sillä on?”, kumppanini kysyy.

Kai sillä jotain p****leen tärkeetä asiaa on”, mumisen takaisin.

Ennen vastaamista minulla on pari sekuntia aikaa päättää, kuka haluaisin tällä kertaa olla. Kouhia, Esko Mörkö, aikuisviihdepuhelinpalveluita tarjoava Marjatta vai briketeillä grillaava paikallisradiotoimittaja Jami.

Olin hetkeä aiemmin lämmittänyt tyttärelleni aamupuuron, joten kokkikaksikko Ytte & Mosse olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta päädyn lopulta valtion ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaiseen.

Päivien päivää”, vastaan matalalla kurkkuäänellä.

Veli ymmärtää yskän saman tien ja kysyy ajatuksiani kiivaana vellovaan valaanpyyntikeskusteluun. Ohitan kysymyksen ja hyökkään suoraan Ympäristöruudun kalastussketsin pihviin: ”Tällä tavalla kalastetaan, kun on pikkasen Tarzanin verta. Kolmekiloinen hauki. Tosta kuule vasurilla nykäsin laiturin alta. Siitä viet vaimolle filettä pöytään”.

On veljellä jotain oikeaakin kysyttävää, mutta juuri tuosta asiasta minulla ei ole mitään tietoa.

Nälkä kurnii vatsassa, joten ilmoitan puolisolleni: ”Nyt lähdettiin Kesoilille kuule tonnikalapizzoille niin että rutisee”.

Tämäkin piti kokeilla – nyt tiedän, miksi lasihelmi oli viikingin aarre

Kummeli-huumori jakaa ihmisiä kahteen leiriin. Vastakkainasettelu ei ole yhtä radikaalia kuin vaikkapa koronarokotuksen puolesta tai vastaan twiittaavilla telluksen tallaajilla, mutta...

Yle Areenan kesäkuussa julkaistussa Kummeli elää! -audiodokumenttisarjassa eräs vannoutunut fani kärjistää asian seuraavasti.

– Nykyäänkin arvotan ihmiset sen perusteella, uppoaako niihin Kummeli vai ei.

Itse en suhtaudu asiaan yhtä tylysti kuin edellä siteerattu fani tai kiperiä kysymyksiä Juhani Manniselle (nimestä päätellen välimallin jätkä) esittänyt Aas Weckström.

Kanada” voi tuoda mieleesi jääkiekon, vaahteranlehden, Eero Kakon juontaman musavisan tai basisti Ari Zwangin. Kaikki vastaukset ovat oikein eikä sukkaa tarvitse ottaa pois.

En voi silti kiistää, etteikö Kummeli-bondaus toimisi loistavana jäänmurtajana vieraaseen ihmiseen tutustuessa.

Parisuhteeni lähtölaukauksen kajahtaessa en kuitenkaan saanut apuja Mauno Ahoselta tai Matti Näsältä. Vajaat neljä vuotta myöhemmin kodissamme kaikuu edelleen yksi ja sama kysymys: Onks tää nyt taas jotain Kummelia?

Kommentoi