Pääkirjoitus: Orastava talouskasvu voi johdattaa poliitikot väärille poluille

Talouden elpyminen näkyy muun muassa autokaupan piristymisenä. Sami Lettojärvi

Taloudessa puhaltavat nyt vahvasti myönteiset tuulet. Sen näkee tarkasteltuna miltä kantilta taloutta tahansa. Helsingin pörssissä kurssit ovat kivunneet ylöspäin jo pitkälti toista vuotta, heinäkuun tulosjulkistukset ovat olleet vahvoja ja tuoreimmat tilastoennusteetkin yli odotusten.

Tilastokeskus julkaisi viime viikolla mielenkiintoisen pika-arvion tulevasta talouskehityksestä. Se oli saatu keräämällä teollisuudesta, rakentamisesta, kaupasta ja palveluista noin 2 000 merkittävimmän yrityksen liikevaihtotiedot, joiden perusteella tietokone laski tulevaisuuden näkymiä. Huhti–kesäkuulle saatiin aikaiseksi lähes yhdeksän prosentin kasvu vuodentakaiseen verrattuna. Edellisestä neljänneksestä kasvua tuli neljän prosentin verran.

Helsingin pörssi on elpynyt vahvasti viime vuoden maaliskuun koronaromahduksen jälkeen. Pohjilta kurssit ovat vahvistuneet lähes kaksinkertaisiksi ja nousseet myös selvästi koronaa edeltävän ajan yläpuolelle. Kurssinousu on jatkunut trendinomaisesti jo 16 kuukautta putkeen. Pörssikurssien kehitys on tärkeä yleislämpömittari, jonka perusteella voidaan ennustaa, miltä reaalitaloudessa näyttää puolen vuoden kuluttua. Näkymä siis on hyvä.

Pankit kertovat niillä olevan valtavan kiireen asuntolainojen kysynnän kasvaessa – ostajat Lahden alueella saavat odottaa lainatarjousta viikosta kolmeen viikkoon

Myös tuoreet tulosjulkistukset ovat olleet iloista luettavaa. Esimerkiksi Pohjoismaiden suurin pankkikonserni Nordea lähes nelinkertaisti voittonsa vuoden takaisesta, ja vajaan 1,4 miljardin euron tulos ylitti analyytikoiden odotukset selvästi. Näkymä on hyvä myös perusteollisuudessa.

Sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle teknologiaa, automaatioratkaisuja ja palveluja toimittavan Valmetin tilaukset kasvoivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 50 prosenttia. Tämä kielii siitä, että teollisuudessa on luvassa investointeja. Se ennakoi ja pohjustaa kasvua. Kuluttajien luottamus on ollut huhtikuusta alkaen. Kesäkuun luottamusluku oli korkein kolmeen vuoteen. Vahva luottamus enteilee sitä, että yksityinen kulutus tulee osaltaan pitämään talouskasvua yllä. Merkkejä siitä on jo nähtävissä. Sekä auto- että asuntokauppa ovat näyttäneet pirteiltä eivätkä vähiten Lahden seudulla.

Noin tuhannesta asunnosta pitäisi löytyä se ikioma koti – Lahden asuntokauppa on niin kiivasta, että suosikkikohteista on jo pulaa: "Moni voisi myydä asuntonsa, mutta sitten ei olekaan ostettavaa"

Vahvat talousluvut elokuun budjettiriihen kynnyksellä voivat antaa sen viestin, että kulutusjuhlaa voi jatkaa, kun talouskasvu pitää verotuotoista huolen. Näin ei ole. Täytyy muistaa, että Suomi on velkaantunut valtavasti koronan torjunnassa. Täsmätoimet kriisissä olivat tarpeen, ja yhtä tarpeen on nyt maksaa lasku eli tasapainottaa velkaantuminen ja hillitä elvyttämistä. Nyt pitää luoda kestävä pohja julkiselle taloudelle.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut