Mervi Pasasen Esalainen: Tämäkin piti kokeilla – nyt tiedän, miksi lasihelmi oli viikingin aarre

Mervi Pasanen

Vuonna 2004 olin juttukeikalla Gotlannissa. Yksi käyntikohteistamme oli viikinkikylä. Meidät puettiin pellavaisiin vaatteisiin, ja meidän piti ratkoa riimukirjoituksia ja punoa viikinkiketjua.

Palkkioksi päivän aherruksesta saimme lasihelmen. Kuulimme, että se oli viikingin arvokkain omaisuus.

Seuraa aikahyppy kevääseen 2021.

Gotlannin ja tämän päivän väliin mahtuu paljon historiaa, käsitöitä, kummakin opettelua ja opettamista. Kirjoitettuja kirjoja, ennallistuksia, yhteistyötä tutkijoiden ja arkeologien kanssa. Toinen elämäni, joka alkoi Gotlannista vuonna 2004.

Kun korona perui kaikki historianelävöittämiseen liittyvät seminaarit, tapahtumat ja matkat, jotain piti keksiä. Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika opetella jälleen uusi taito. Tällä kertaa lasihelmien tekeminen itse.

Niitä voi toki tehdä kaasupuhaltimella, mutta viikinkiajalla ne tehtiin saviuunilla.

Siispä ensi piti tehdä uunit. Monikossa, koska tietysti piti kokeilla uunien eri kokoja ja malleja. Savea, hiekkaa, olkea ja hevosenkakkaa, siinä meidän juhannustaikamme.

Mikäs on tehdessä, kun yksi parhaista kavereista opiskelee alaa.

Arvostus pikkuasioita kohtaan kasvaa vasta kun ymmärtää että senkin tuottamiseen vaaditaan tietoa ja taitoa.

Ensimmäinen koe meni pieleen, lasi ei sulanut. Onneksi on internet ja viestisovellukset. Siispä nopea chatti parille asiantuntijalle.

Nyt tiedän, että eri laseilla on erilaiset sulamislämpötilat. Tiedän myös, miten paljon happea tarvitaan, että pieneen saviuuniin tiukkaan pakatut hiilet palavat kunnolla. Tai mitä ja miten pitää sekoittaa saveen, että siitä ylipäätänsä tulee toimiva uuni.

Opin, että lasitangot ovat uusi keksintö, viikingit tekivät helmensä mosaiikkipaloista, jotka oli valmistettu Italiassa. Ja että ne tehdään edelleen siellä, yhdessä ainoassa paikassa.

Nyt pöydällä on lankaan pujotettuna ensimmäiset itse tehdyt lasihelmet. Vähän rumathan ne ovat, mutta ei ollutkaan jutun pointti saada heti 250 täydellistä helmeä kaulaan.

Tärkein asia oli oppia prosessi ja saada käsitys siitä, miksi käsin tehnyt ja historiallisiin esikuviin perustuvat helmet ovat arvokkaita. Nyt ymmärrän, miksi viikingit pitivät lasihelmiä niin suuressa arvossa.

Höyhenenkevyitä lintuja ja karkkipaperia – kierrätysmateriaaleista askartelemalla saa piristystä sisustukseen ja asusteisiin

Nykyajan ihminen ei osaa arvostaa tämänkaltaisia asioita. Hän voi ostaa halvalla tuotettuja helmiä – siinä missä halpoja vaatteitakin – rahalla.

Arvostus pikkuasioita kohtaan kasvaa vasta kun ymmärtää että senkin tuottamiseen vaaditaan tietoa ja taitoa.

Ja arvostusta käsin tehtyjä asioita kohtaan kasvaa vasta kun on tehnyt omilla käsillään muutakin kuin painellut nappeja.

Uuden asian kokeileminen itse alusta asti tekemällä on opettavaista. Tulosta tärkeämpää on menetelmän oppiminen, tekniikan oivallus ja materiaalin tuntemus.

Sen jälkeen tulee käden taito, hienomotoriikka ja kolmeulotteisen kappaleen muotoilu omin käsin.

Minulle historian harrastamisessa tärkeintä onkin matka ajassa taaksepäin, muinaisten ihmisten taitoihin ja siihen valtavaan osaamiseen määrään, jota ihmisillä oli.

Lahden Kivikerhossa tehdään kivistä ja lusikoista koruja

Toiset tuhlaavat aikansa TikTokissa, minä teen mieluummin kokeilevaa arkeologiaa.

Nokisten ja muhkuraisten lasihelmien kuvan laitoin someen. Ihmiset sanoivat ”upeaa”. Eivät sen takia, että kuvassa olisi ollut mahtavat lasihelmet. vaan koska kuplassani ihmiset ymmärtävät tekemisen merkityksen siinä missä tuloksenkin.

Viime kesänä testasin, miten vihreistä lehdistä saadaan lipeällä, virtsalla, hapanjuurella ja hunajalla uutettua sinistä väriä. Seuraavaksi pitää kuulemma kokeilla, miten järvimalmista pelkistetään rautaa.

Koiranpennut ovat söpöjä mutta kamalia – älä ota, ellet voi olla koirallesi kunniaksi

Tappelin punkkareita vastaan ja nyt nolottaa

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut