Lukijalta: Minä iloitsen Suomen suloisesta suvesta

Anneli Seppälä

Tänä kesänä on valitettu sitä, että sää hellii meitä lämmöllä ja paisteella. Voisimmeko joskus olla tyytyväisiä siihen, mitä meille annetaan? Voisimmeko muistaa jopa sen, etteivät kesätkään ole toistensa kaltaisia?

Minä iloitsen kesästä, lämmöstä, Suomen suloisesta suvesta, sinisestä taivaasta ja kumpupilvistä. Iloitsen siitä, että voin lähteä kymmenien kilometrien pyörälenkille vailla huolen häivää, kun sääennustus näyttää poutaa.

Voin retkilläni virkistäytyä Lahden seudun puhtaissa järvissä, pysähdellä kylien läpi kulkevien hiekkateiden varrella, ja nauttia mukaani ottamiani eväitä – siinä, kaikessa rauhassa, tuulen leppeässä huminassa.

Me suomalaiset olemme onnekkaita, koska meillä on yhäkin neljä vuodenaikaa ja niistä jokainen jakaa omaa loistoaan meille ihmisille. Toista on Välimeren maiden asukkailla, joilla vuodenaikoja on vain kaksi: Suomen säätä paljon kuumempi kesä ja kylmä talvi.

Tämän olen itse kokenut työskennellessäni yhtä päätä lähes 12 vuotta silloisen matkanjärjestäjä Finnmatkojen ulkomaan kohdeoppaana useassa maassa ja maanosassakin. Oli aina suuri onni päästä lomille Suomen vihreyteen ja sateentuoksuun, talvella lumiseen maisemaan ja lämpöiseen kotiin. Näitäkään onnenpipanoita ei noissa maissa ole.

Kirjoittaja on Lahti-opas.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut