Aino Kattilakosken Esalainen: Mistä tietää olevansa valmis vanhemmuuteen?

Aino Kattilakoski

Suomalaiset innostuivat tekemään koronavuoden aikana lapsia. Synnytysten määrä kääntyi Suomessa viimeisen vuoden aikana selvään nousuun.

Myös Päijät-Hämeessä syntyvyys on kasvussa. ESS uutisoi 15.7., että viime vuonna synnytyksiä oli 70 enemmän kuin vuonna 2019. Vastaavasti ennakkotietojen ja arvioiden perusteella lapsia voi tänä vuonna syntyä noin 93 viime vuotta enemmän. Arviossa tosin on monia muuttujia.

Täytän loppusyksystä 28 vuotta, eli lähestyn ensisynnyttäjien vuoden 2020 keskimääräistä ikää 29,7. Opintoni ovat pian paketissa, ja elän turvallisessa ja tasavertaisessa parisuhteessa. Pidän lapsista ja elämäni peruspalikat ovat mallillaan. Lapsena ja nuorena suunnittelin tulevaisuutta, johon tietysti kuuluivat lapset ja perhe. Sellaista normia yhteiskunta tytöille opettaa.

Mitä vanhemmaksi varttuu sitä selvemmäksi tulee, että ihmisen elämässä hyvän parisuhteen löytäminen tai naimisiinmeno ei olekaan mikään itsestäänselvyys saati lapsien saaminen tahdosta huolimatta. Mitä vanhemmaksi itse olen varttunut, sitä pelottavammalta ja vaikeammalta päätös lasten hankkimisesta tavalla tai toisella on tuntunut.

En ole ainoa. Koronavuoden vauvabuumista huolimatta yleistynyt ilmiö on, että lapsia hankitaan vähemmän ja myöhemmin. Syitä lasten hankkimiseen on ainakin sosiaalisia, kulttuurisia, biologisia, aatteellisia ja taloudellisia.

Syitä lapsettomuuteen puolestaan ovat esimerkiksi opiskelu, työmarkkinoiden epävarmuus, työura ja taloudelliset syyt, sopivan kumppanin puuttuminen, individualismi, globaalit syyt ja infertiliteetti. Asiantuntijat pohtivat kuumeisesti, miksi ihmiset eivät enää halua hankkia yhtä hanakasti lapsia. Esimerkiksi omassa päässäni pyörii seuraavanlaisia kysymyksiä.

Ihminen on julma olento, jonka vuoksi planeettamme on luisumassa elinkelvottomaksi. Haluanko luoda tänne lisää ihmisiä? Voiko täällä muutamien vuosikymmenten päästä vielä elää? Millä oikeudella minä voisin päättää toisen ihmisen puolesta, että hänen on synnyttävä? Mitä kaikkea voisin tehdä yli sadallatuhannella eurolla, jonka verran yhden lapsen kasvattaminen 18-vuotiaaksi tutkimusten mukaan maksaa? Kuinka paljon lapset aiheuttavat huolta helposti huolestuvalle tai ahdistuvalle ihmiselle? Osaisinko kasvattaa lapsestani kiltin, empaattisen, uteliaan, viisaan ja suvaitsevaisen? Entä jos lapseni kivittäisi eläimiä tai hakkaisi ihmisiä puistossa kuoliaaksi ja kiusaisi koulussa?

Itse en voi kuin jatkaa pohtimista ja toivoa, että joskus tiedän oman vastauksen.

Vaakakupin toisella puolella painaa ajatus vanhemmuuden merkityksellisyydestä. Toisiko se ainakin jonkin tarkoituksen olemassaololle? Entä jos lapsettomuutta katuisi joskus myöhemmin? Jäisinkö jostakin paitsi?

Ihailen ihmisiä, joille päätös on helppo ja he uskaltavat rohkeasti mennä kohti tuntematonta.

Itse en voi kuin jatkaa pohtimista ja toivoa, että joskus tiedän oman vastauksen. Ja tunne siitä pysyy eikä muutu seuraavaan päivään mennessä.

Varmaa on kuitenkin se, että kenelläkään ihmisellä tai yhteiskunnalla ei ole mitään oikeutta kertoa minulle, miten minun pitäisi valita.

Älä leikkaa nurmikkoa, pölyttäjien siipien varassa lepäävä ihmiskunta kiittää

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut