Lulu Ranteen Vierailija-kirjoitus: Se piru vie lopulta koko käden

Lulu Ranne

Lukiessanne tätä kolumnia EU on julkaissut muutama päivä sitten mammuttimaisen ilmastopaketin. Kyse on suuresta joukosta lakialoitteita, jotka toteutuessaan nostaisivat muiden muassa suomalaisten autoilun, sähkön, asumisen ja kulutustavaroiden hintoja.

EU haluaa osana ilmastopakettia Suomen metsät nielemään muiden maiden hiilidioksidin tupruttelut, ja siksi emme voisi päättää metsiemme hyötykäytön tavoista ja määristä enää itse. Tähän ja suomalaisten elinkustannusten nousuun Suomi ei saisi suostua missään määrin tai muodossa.

Ilmastopaketin ja EU:n metsästrategian vastustamisessa ei ole kyse ympäristönsuojelun vastustamisesta. EU:n oman selvityksen mukaan 59 prosenttia EU:n tiukimman suojelukategorian metsistä on jo Suomessa. Osaamme suojella metsiämme riittävästi aivan itse.

Ilmastopaketin ja EU:n metsästrategian vastustamisessa on kyse Suomen talouden kestokyvystä.

Köyhtyvät yksilöt ja kansakunta eivät ympäristöään pelasta. Vihreiden Ville Niinistö väittää, että metsänomistajien on mahdollista saada taloudellista arvoa myös suojelusta, luonnonhoitotoimista ja hiilinieluista. Suomeksi tämä tarkoittaisi sitä, että metsänomistajille maksettaisiin siitä, että he eivät hyödyntäisi metsiään perinteisin metsätaloudellisin toimin. Teistä jokainen voi arvata, kenen pussista nuo rahat lopulta lypsettäisiin.

Autoilu, sähkö, asuminen, ruoka ja moni kulutustavara ovat välttämättömyyshyödykkeitä. Kansantalouden tuottavuuden kannalta ne eivät tuota lisäarvoa, siksi niiden suhteellista osuutta tulee kaikin voimin pyrkiä pienentämään, ei kasvattamaan. Kehitys, jossa suomalaiset joutuvat väkisin maksamaan entistä enemmän samasta tai pienemmästä määrästä näitä välttämättömyyshyödykkeitä, on kestämätön. Kyse ei ole kestävästä kasvusta, vaan kansantalouden alasajosta.

Ilmastopaketti on malliesimerkki tällaisesta hivuttavasta kehityskulusta.

Euroopan komission edellinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker linjasi EU:n päätöksenteon tapahtuvan hivuttamalla: päätetään jotain, katsotaan nostaako kukaan meteliä, koska useimmat eivät ymmärrä, mitä päätettiin, jatketaan askel askeleelta, kunnes paluuta ei enää ole.

Ilmastopaketti on malliesimerkki tällaisesta hivuttavasta kehityskulusta, jolla EU syö siivu siivulta jäsenmaidensa kansoille kuuluvaa itsemääräämisoikeutta. Hivuttaminen on mahdollista, koska EU:ssa tehdään hulluimmistakin esityksistä aina kompromissi.

Vanhan sananlaskun mukaan, jos antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. EU toimii niin, että se pyytää koko kättä tai jalkaa, kuten nyt ilmastopaketissa, ja kun Suomen edustajat palaavat neuvotteluista, he esiintyvät voittajina, jos ei mennyt kuin sormet tai jäi edes polvi.

Joten jos luulette, että pääministeri Sanna Marin (sd.), maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) puolustavat Suomen etuja Brysselissä, olette valitettavan väärässä.

He ovat siellä vain neuvottelemassa kompromissia, paljonko Suomi tällä kertaa luopuu eduistaan ja itsemääräämisoikeudestaan.

Lopputulos on ennen pitkää sama – lopulta se piru vie koko käden, pala kerrallaan.

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.), eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja ja diplomi-insinööri.

Kommentoi