Rebekka Salmelan Esalainen: Opiskelijan täytyy vain jaksaa, vaikka ei jaksaisi – Tsempit eivät korvaa konkreettisia toimia

Rebekka Salmela

Ompelin alkuvuodesta haalarimerkkejä kirkkaanoransseihin opiskelijahaalareihini. En tajunnut sitä silloin, mutta tilanne ja haalarit tuntuvat symboloivan opiskelijan elämää korona-aikana. Alan syksyllä kirjoittaa kandia, mutta haalarini näyttävät vieläkin aivan iskemättömiltä. Oranssi väri ei ole päässyt haalistumaan ahkeran käytön takia eivätkä hauskat opiskelijariennot näy tahroina niiden polvissa.

Merkkien ompeleminen oli epätoivoinen yritys tarrata siihen opiskelijaelämään, joka loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. En ole koronapandemian takia päässyt sitsaamaan, approilemaan tai seuraamaan ainejärjestöni Vostokin pahamaineista, normaalisti vuosittaista Aimo-tapahtumaa. Tapahtumien arvo on mitattavissa ihmissuhteissa: vapaa-ajan tapahtumat ovat liima kurssikavereiden välillä ja tapa löytää kavereita.

Tuutorinakin oleminen typistyi muutamaan ulkoilmatapahtumaan ja tietoisuuteen siitä, että moni uusi opiskelija pelkäsi saavansa niistä koronatartunnan. Fuksit eivät kuitenkaan uskaltaneet jäädä tapahtumista pois, koska pelkäsivät vielä enemmän jäävänsä ihan yksin. Zoom-luennoilla taas olen istunut kaikkien edeltämainittujen edestä.

Mutta hei, ainakin meitä taputellaan päähän ja vannotaan, että kyllä se siitä. Pitää vain jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Tsemppiä opiskelijat!

Konkreettiselle helpotukselle etäkurssien kasvattaman työtaakan ja koronan aiheuttaman yksinäisyyden ja niistä seuraavan kuormituksen helpottamiseksi ei kuitenkaan ilmeisesti ole ollut tarvetta. Yksittäiset opettajat onneksi ottivat tilanteen huomioon ja hieman joustivat palautusajoissa.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) teki maanantaina vaatimuksen opiskelijoiden jaksamisen puolesta. SYLin mukaan ikuisen opinto-oikeuden poistaminen on johtanut esimerkiksi vaihto-opiskelun vähenemiseen ja opiskelijoiden loppuunpalamiseen.

En ota kantaa vaatimukseen ikuisesta opinto-oikeudesta, koska en tiedä, onko se avain jaksamiseen, mutta ihmettelen yliopistojen vararehtorien näkemyksiä aiheesta.

Helsingin yliopiston vararehtori Sari Lindblom sanoo HS:n haastattelussa, että opintoajan pidentämisen sijaan tulisi panostaa opiskelijoiden tukemisen keinoihin, kuten uraohjaukseen ja opintopsykologipalveluihin.

Jalo ajatus, mutta mieleeni herää heti kysymyksiä: Miksei niihin ole jo panostettu? Ei kai tarvetta opintopsykologipalveluihin ole nyt vasta huomattu? Ovatko valitukset YTHS:n nälkävuoden pituisista jonoista oikeasti menneet kuuroille korville?

Tampereen yliopiston vararehtorilla Marja Sutelalla on myös kaunis ajatus opiskelijoiden tukemisesta. Hänen mukaansa ohjauksen lisäksi tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja suorittaa opintoja, sillä opiskelijat ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Sitä ollaan kuulemma kehittämässä.

Mutta ikuisesta opinto-oikeudesta luovuttiin jo vuonna 2005. Eikö 16 vuotta ole riittänyt kehittelyyn? Kai opiskelijat silloinkin olivat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa.

Ehkä olen liian negatiivinen, mutta vararehtoreiden kommentit kuulostavat korvaani vähän hassuilta, kun itselle yliopisto-opiskelijoiden ahdinko on ollut alusta saakka niin selvää.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kai.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut