Pääkirjoitus: Sähköpotkulautailun turvallisuuden vahvistaminen on lautailijoiden, kanssakulkijoiden ja bisneksen yhteinen etu

Sähköpotkulaudat ovat tänä kesänä vallanneet myös Lahdessa kaupunkikuvan. Kai Sinervo

Sitä mukaa kuin sähköpotkulautailun suosio on kasvanut eritoten suurimmissa kaupungeissamme, on vilkastunut myös keskustelu sähköpotkulautailijoiden itselleen ja kanssakulkijoilleen aiheuttamista onnettomuuksista. Ja sen myötä tarpeesta ryhtyä suitsimaan varsin villinä rehottavaa toimintaa.

Onnettomuuksien lisäksi keskustelussa on kiinnitetty aiheellisesti huomiota huolimattomasti pysäköityihin sähköpotkulautoihin. Keskellä jalkakäytävää lojuessaan niiden tiedetään aiheuttaneen vaaratilanteita muillekin kuin vain huononäköisille jalankulkijoille.

Kanssaliikkujille sähköpotkulaudat eivät ole riski vain pysäköityinä. Liikenneturvan kyselyssä yli kaksi kolmesta vastaajasta koki niiden heikentävän jalankulkijoiden turvallisuutta. Nopeasti ja äänettömästi liikkuvina ne yllättävät helposti pahaa-aavistamattoman jalankulkijan varsinkin sellaisilla kulkuväylillä, missä niillä ei saisi lain mukaan ajaa.

Myös Lahdessa sähköpotkulaudat ovat tänä kesänä vallanneet kaupunkikuvan välineitä vuokraavan Tierin ulotettua toimintansa Päijät-Hämeen ytimeen. Kaikeksi onneksi sähköpotkulautailijat eivät täällä ole ainakaan toistaiseksi työllistäneet ensiapua yhtä runsain mitoin kuin suuremmissa kaupungeissamme. Silti potilaita on riittänyt myös Akuutti24:ään tasaista tahtia hoidattamaan ruhjeitaan, murtumiaan tai nyrjähdyksiään.

Vakavimpia ovat päävammat. Niiltä olisi helpompi välttyä käyttämällä kypärää, mutta sitä eivät kaikki sähköpotkulautailijat syystä tai toisesta tee, vaikka esimerkiksi Lahdessa vuorattavissa sähköpotkulaudoissa kypärä on vakiovaruste.

Erityisesti kypärä olisi tarpeen niillä, jotka ajelevat sähköpotkulaudalla yömyöhään kotiin kapakkareissultaan. He ovat ehdotonta riskiryhmää, ja tämän hyvin tietäen sähköpotkulautoja vuokraavat yritykset sitoutuvat keskiviikkoisessa tapaamisessaan liikenneministeri Timo Harakan (sd.) kanssa rajoittamaan kulkuvälineidensä nopeuksia yöllä koko Helsingin alueella. Samoin tehdään päivällä pääkaupungin keskustassa.

Nyt sovitut käytännöt ovat hyvä alku.

Yritysten yhteistyöhalu on ymmärrettävää, sillä on myös niiden oma etu lisätä sähköpotkulautailun turvallisuutta ja yrittää siten vahvistaa toiminnan yleistä hyväksyttävyyttä. Muuten bisnekselle voi käydä kalpaten.

Nyt sovitut käytännöt, jotka on syytä ottaa käyttöön kautta maan, ovat hyvä alku ja sopivaa ensiapua tähän hätään, koska lainsäädäntömme on hidas reagoimaan sellaisiinkin ongelmiin, joiden olemassaolo on yleisesti tunnustettu. Tähän vetosi myös Harakka kutsuessaan sähköpotkulautafirmat palaveriinsa. Toki jos nyt sovitut toimet eivät pure tarpeeksi hyvin, on päättäjien ruvettava myös lainsäädännöllisiin toimiin, vaikka se ottaisi aikansa.

Kommentoi