Pääkirjoitus: Varhainen umpikuja paikkaneuvotteluissa ei lupaa valoisaa tulevaisuutta Lahden uudelle valtuustolle – eikä lahtelaisille

Lahden valtuuston pienet ryhmät ovat Pro Lahden Kalle Aaltosen johdolla haastaneet paikkaneuvotteluissa SDP:n ja kokoomuksen perinteisen valta-aseman. Mirja Hussain / Arkisto

Vaikka kuntavaaleista on kulunut vasta muutama viikko, uudet valtuustoryhmät ovat ehtineet jo monessa kunnassa sopia, miten ne jakavat keskenään tärkeimmät luottamustehtävät elokuussa alkavalle nelivuotiskaudelle. Päijät-Hämeessä mallia näytti Hollola, missä sopua paikkajaosta ei ollut tarpeen etsiä yhtä lyhyttä kokousta enempää.

Hollolassa jaettiin alkavan valtuustokauden luottamuspaikat – puolueensa äänikuningas Jari Ronkainen on kiinnostunut valtuuston puheenjohtajan tehtävästä

Lahdessa ei neuvotteluissa ole päästy puusta pitkään, vaikka ryhmät ovat kokoustaneet asian tiimoilta jo useaan otteeseen. Tapaamisissa on kuultu karkeaa kieltä, ja ensimmäinen loikkauskin on äänestäjien ilmeiseksi ällistykseksi nähty.

Viime tietojen mukaan umpisolmu on jämähtänyt niin tiukaksi, että ratkaisua jouduttaneen odottamaan elokuun puoliväliin. Uusi valtuusto kokoontuu silloin ensi kertaa, ja jos sopua ei synny, kaikki luottamuspaikat kaupunginhallituksesta pienimpiin lautakuntiin joudutaan jakamaan suhteellisilla vaaleilla.

Suhteellisia vaaleja ei ole valtuuston järjestäytymiskokouksissa nähty Lahdessa miesmuistiin, eikä soisi nähtävän tälläkään kertaa. Niillä on tapana jättää jälkeensä syviä haavoja, jotka harvoin ehtivät arpeutua yhden nelivuotiskauden aikana. Eikä riitaisa valtuusto ole koskaan ollut eduksi lahtelaisten hyvinvoinnille.

Valitettavasti ennuste on nyt synkkä, sillä uusi valtuusto näyttää linnoittautuneen kahteen vastakkaiseen leiriin niin tiukasti, että tarvittaisiin ilmeisesti valtakunnansovittelijaa johdattelemaan osapuolet umpikujasta

Yhtäällä ovat yksissä tuumin uuden valtuuston kolme suurinta ryhmää SDP, kokoomus ja perussuomalaiset. Toisaalla on pienempien ryhmien Pro Lahden, vihreiden, keskustan, kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton koalitio. Yhteistä poliittista agendaa ei kummallakaan liittoumalla ole. Sitä vastoin niiden jäseniä yhdistää polttava tarve kahmia itselleen niin monta luottamuspaikkaa kuin vaalitulos suinkin mahdollistaa, ellei vähän enemmänkin.

Suhteellisilla vaaleilla on Lahdessa varoittavat jäljet.

Ainekset pattitilanteelle tarjosi vaalitulos, joka mursi demareiden ja kokoomuksen ikiaikaisen enemmistöaseman valtuustossa. Tästä järkyttynyt kaksikko on nyt käpertynyt siilipuolustukseen puolustaakseen perinteistä asemaansa perussuomalaisten yllättävällä sivustatuella.

Pienten ryhmien itsetuntoa historiallinen käänne voimasuhteissa nosti puolestaan niin paljon, etteivät nekään ole osoittaneet näkyvää kompromissihalua neuvotteluissa. Laihakin kompromissi olisi silti toivottavampi tulos kuin päätyminen suhteellisiin vaaleihin, joilla on varoittavat jäljet Lahden poliittisessa historiassa. Ne voidaan yhä väistää, mutta se edellyttää vastaantuloa kummaltakin leiriltä.

Uhmakkaat pienryhmät ovat saamassa näpeilleen Lahden luottamuspaikkataistelussa, isojen blokki voi pelata varapuheenjohtajuudet itselleen

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut