Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pääkirjoitus Pietarin koronalingon ei olisi pitänyt antaa yllättää suomalaisia

Jalkapalloväen sukupolvien unelma uhkaa kääntyä koko kansan painajaiseksi Huuhkajien kannattajien tuotua Suomeen Pietarin-tuliaisinaan satoja koronatartuntoja.

Terveysviranomaiset ovat jälleen paljon vartijoina, sillä mikäli tartuntaketjuja ei saada ajoissa kuriin, koronatilanne voi huonontua nopeasti ja vakavasti kautta maan. Se tietäisi myös äkkiloppua vapauksille, joista suomalaiset ovat taas alkaneet nauttia pitkään kestäneen myönteisen kehityksen mahdollistettua rajoitusten purkamisen ruuhkaisinta Suomea myöten.

Piruja ei kannata maalata seinälle ennen aikojaan. Silti on todettava, että tilanne on huolestuttava. Koronaviruksen deltavariantti on jo jonkin aikaa ollut vallitseva Venäjän suurimmissa kaupungeissa. Siten on pelättävissä, että meillekin on nyt saatu bussilasteittain tätä herkästi tarttuvaa varianttia, joka on jo ehtinyt kiihdyttää epidemiaa ja kiristää rajoituksia useissa maissa.

Koronatartuntojen voimakas kasvu Pietarissa oli luettavissa jopa Venäjän virallisista tilastoista jo ennen jalkapallon EM-turnauksen alkamista. Siksi olisi helpointa syyttää nyt näköpiirissämme olevasta tilanteesta yksin niitä Huuhkajien kannattajia, jotka terveysviranomaisten varoituksista huolimatta matkustivat paikan päälle todistamaan unelmansa täyttymistä. Ja varsinkin niitä, jotka ovat vastoin viranomaisten neuvoja jättäneet käymättä testissä ja laiminlyöneet omaehtoisen karanteeninsa reissunsa jälkeen. Heitäkin joukosta on lehtitietojen mukaan löytynyt, mutta toivoa sopii, että he ovat pieni vähemmistö.

Muidenkin kuin talousvaikuttaja Risto Siilasmaan on varmasti vaikea ymmärtää, miksi järjestelmämme painii kerta toisensa jälkeen samojen ongelmien kanssa.

Kannattajien kyvyssä kantaa vastuuta lienee isoja eroja, mutta puhtaita papereita eivät ansaitse kaikki vastuulliset viranomaistahotkaan. Heille tuntui jo keväällä tulleen yllätyksenä, että Suomesta on lähdössä tuhansia ihmisiä jalkapallomatkalle itärajan taakse.

Vielä suurempi yllätys näyttää olleen, että nämä samat ihmiset myös palasivat takaisin kotimaahansa pian Huuhkajien viimeisen ottelun jälkeen. Rajalle syntyi valtava ruuhka eikä kaikkia matkustajia pystytty testaamaan. Jälkihoidossa ilmeni tietokatkoksia viranomaisten välillä, mihin juhannuspyhät ovat huono selitys.

Pandemia on riehunut keskuudessamme jo puolisentoista vuotta. Muidenkin kuin talousvaikuttaja Risto Siilasmaan on varmasti vaikea ymmärtää, miksi järjestelmämme painii silti kerta toisensa jälkeen samojen ongelmien kanssa, mitä tulee terveysturvalliseen matkailuun ja rajavalvontaan. Kokemusta luulisi kertyneen jo niin paljon, ettei Pietarin viruslingon olisi pitänyt antaa yllättää. Sen se kuitenkin taisi tehdä, ja seurauksia joudutaan jännittämään vielä pitkään.

Sukupolvien unelma käy toteen koronan varjossa