Sohvi Auvisen Esalainen: Intohimoinen fanitus ei ole vain teinityttöjen hävettävä juttu, jota voi vapaasti ilkkua ja mollata

Sohvi Auvinen

Käsi ylös, jos olet itse tai joku muu on verrannut sinua teinityttöön, kun olet innostunut jostain oikein paljon. "Apua, nyt kuulostin aivan joltain 15-vuotiaalta likalta" ja vaivaantuneet naurut perään. Mutta miksi? Miksi yhden ihmisryhmän kyky samaistua voimakkaasti johonkin on päätynyt yleiseksi pilkkailmaisuksi sille, kun joku asia kolahtaa oikein kovaa?

Olin itse nuorena juurikin sellainen tyyppi, joka fanitti kaikkea mahdollista hyvinkin intensiivisesti. Upposin jo varhain Harry Potterin maagiseen maailmaan, ja yläasteella kuvioihin tuli mukaan musiikki, erityisesti pop punk -skene (Mum, it was never a phase). Kyllä, välillä se naiivi innostus ja ensimmäiset ihastumisen tunteet suosikkibändin jäseniin (sydämessäni on aina varattu erityinen paikka Panic! at the Discon nokkamiehelle Brendon Urielle) menivät todella pahasti tunteisiin. Näiden kokemusten kautta opin kuitenkin tärkeitä asioita omista rajoista ja tunteiden ilmaisemisesta, jotka ovat muuten aika hyödyllisiä taitoja myös aikuiselämässä.

Nyt, 29-vuotiaana fanittaminen on edelleen iso osa elämääni. Kiihdyn yhä sekunnin murto-osassa nollasta sataan mielenkiintoisten asioiden äärellä, ja ne iskevät usein moukarin lailla koko elämäni uuteen uskoon, aivan kuten All Time Low -yhtyeen kappale Dear Maria, Count Me In teki lähes 15 vuotta sitten.

Nuorempana fanittamisen pariin ajoi erityisesti halu löytää oma yhteisö ja ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneet samoista asioista sekä edustivat tapaani ajatella ja olla. 15-kesäisenä en esimerkiksi mahtunut feminiiniseen, pop-estetiikasta ammentavaan laatikkoon, joten löysin henkisen kotini rosoisesta ja normeja rikkovasta alternative-musiikista.

Nyt, 15 vuotta myöhemmin fanittaminen on saanut entistä syvempiä ja monivivahteisempia sävyjä. Edellä mainittujen lisäksi minua vetävät puoleensa tyypit, joiden puheet ja teot inspiroivat minua olemaan entistä näkyvämmin juuri minä. Kliseistä, tiedän, mutta erittäin totta kevään 2021 Sohvin elämässä. Olen esimerkiksi ollut aivan fiiliksissä fiksuista ja verbaalisesti lahjakkaista ihmisistä kuten Tegan and Sara -yhtyeen identtisistä, avoimesti lesboista kaksosista Sara Quinista ja Tegan Quinista. Heidän pohdintansa erityisesti sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen ympärillä ovat olleet itselleni elämää muuttavia kokemuksia. Heidän anteeksipyytelemätön tapansa olla juuri sellaisia kuin he ovat on esimerkiksi rohkaissut minua leikkauttamaan hiukseni lyhyiksi kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Tämä voi yllättää valtaväestön, mutta kaapista ei tulla ulos vain yhtä kertaa

Syyt fanittamiselle pysyvät siis usein samoina, oli ikää plakkarissa sitten 15 tai 29 vuotta. Sitä kaipaa oikeutusta omille tunteilleen ja tavalle olla, ja sitä oikeutusta haetaan yhä muista, usein julkisuuden valokeilassa olevista ihmisistä. Näin ollen fanittamisen kutistaminen vain teinityttöjen jutuksi on äärimmäisen loukkaavaa sekä näitä erittäin viisaita nuoria kohtaan, mutta myös suurta vähättelyä aikuisten suuntaan.

Sillä tarve tulla nähdyksi ei poistu iän karttuessa. Ja jos jollekin fanittaminen on tapa toteuttaa tätä, sen ei pitäisi olla keneltäkään pois, ei vaikka ikänä olisi minkälainen numero tahansa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut