Pääkirjoitus: Kokoomuksella on etulyöntiasema, sillä ennakkosuosikin vankkureihin on vaaleissa ollut aina tungosta

Petteri Orpo saattoi astella Ylen vaalikeskusteluun tyytyväisenä, sillä kokoomus on pysytellyt gallupien kärjessä kuntavaalien aattopäiviin asti. Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kuntavaalien varsinaiseen äänestyspäivään herätään sunnuntaina valtakunnallista ykköstilaansa puolustavan kokoomuksen porskuttaessa gallupeiden kärjessä. Kokoomus nautti suurinta suosiota sekä Helsingin Sanomien että Ylen tällä viikolla julkaisemissa kannatusmittauksissa. Se takaa hyvän etulyöntiaseman, sillä ennakkosuosikin vankkureihin on vaaleissa ollut aina tungosta.

Kokoomuksen kunnonajoitus näyttää osuvan taas kohdalleen. Vielä alkuvuodesta päähallituspuolue SDP ja suurin oppositiopuolue perussuomalaiset olivat selvästi sen edellä. Kelkka kääntyi keväällä, ja nyt myös gallupeita analysoivat asiantuntijat ovat nostaneet kokoomuksen vaalien todennäköisimmäksi voittajaksi.

Tuoreimmat gallupit eivät voineet olla näkymättä puoluejohtajien viimeisissä vaalikeskusteluissa tällä viikolla. Kokoomuksen ja perussuomalaisten kaksoisjohto herätti ilmiselvää hermostuneisuutta hallituspuolueissa niiden haastaessa oppositiota kovemmalla vimmalla kuin oppositio hallitusta.

Näkyvimmät taisteluparit olivat Sanna Marin (sd.) vastaan Petteri Orpo (kok.) sekä Annika Saarikko (kesk.) vastaan Jussi Halla-aho (ps.). Asetelma oli kuin etukäteen pedattu, sillä demarit ja kokoomus ovat toistensa päävastustajia useissa suurimmissa kaupungeissamme keskustan ja perussuomalaisten taistellessa maakunnissa keskenään vallasta.

Vastakkainasettelua oli tosin havaittavissa myös hallituspuolueiden kesken. Vihreät ja vasemmistoliitto moittivat samoilla äänestäjäapajilla kalastelevia demareita liian tiukoista koronarajoituksista. Opposition oli helppo iskeä lisää kiilaa myös railoon, joka on syntynyt keskustan ja muiden hallituspuolueiden välille maakuntaverosta.

Iso osa äänistä on yhä antamatta.

Maakuntaveron nostattama hämmennys kuten myös Marinin taannoiset puheet progression tarpeesta kuntaverotuksessa olivat jääkiekkotermein kuin suoria syöttöjä opposition ja varsinkin kokoomuksen lapaan. Niiden ansiosta kokoomus on voinut kampanjan viime metreillä keskittyä varoittelemaan veronkorotusten turmiollisuudesta, mikä taktiikka on taannut sille hyviä vaalituloksia 1970-luvulta lähtien.

Voittoa tai ainakin ykköstilaa kokoomus hakee jälleen, mutta varmaksi sitä ei voi kuuluttaa. Iso osa äänistä on yhä antamatta. Ehdokaskaartiaan tuntuvasti vahvistaneiden perussuomalaisten näkymät kirkastuvat entisestään, jos he saavat nukkuvat kannattajansa hereille. Eikä demareidenkaan peli ole vielä menetetty, vaikka onnistuneen koronanhoidon tuoma lisä näyttää jo sulaneen puolueen kannatuksesta, ehdokashaku ontui eikä Marininkaan sädekehä loista enää yhtä kirkkaasti kuin aiemmin.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut