Ehdokkaalta: Erityisoppilaille enemmän tukea

Risto Paulamäki

Tältä tuntuu Lahden koulujen kuulumiset, puheet, sanat ja tiedotus niin koulujen väelle kuin meille lahtelaisille. Kouluissa on jo vuosia järjestetty inklusiivista ja integroitua opetusta. Tässä on erityisopetus Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lausunnoilla sijoitettu, siirretty yleisopetuksen luokkiin.

Oppilaiden tutkimusten mukaan ja jälkeen heille on kirjoitettu selkeästi, että oppilas tarvitsee apua, ohjausta, tukea. Hän tarvitsisi esimerkiksi henkilökohtaisen koulunkäynninohjaajan tuekseen koko koulupäiväksi tai osittain.

Hän ei sitä saa, tai saa siten, että hänen saama tuki ei riitä eikä tue hänen oppimistaan, koska kasvatuksen ja opetuksen pitkäkestoinen apu ja tuki puuttuu.

Tähän on saatava selkeä muutos, ja oppilaiden pitää saada heidän tarvitsemansa tuki. Tämän takia kouluille on pikaisesti tulevaksi kouluvuodeksi palkattava lisää erityisopettajia, koulukuraattoreita, koulupsykologeja ja koulunkäynnin ohjaajia.

Koulunkäynninohjaajien rooli ja työ on muuttunut entistä enemmän suoraan opetuksellisen muotoon. Heidän työnsä pitää entistä enemmän saada mukaan myös opettajien kanssa tehtävään suunnitteluun. Tässä on koulunkäynninohjaajien viikkotyöajoilla suuri merkitys, ja täten Lahden on neuvoteltava uusi työsopimus heidän kanssaan.

Lahden koulupuolen erityisluokkia ollaan selkeästi vähentämässä, näin olen kuullut opettajilta huiman kauhuissaan. Luokkia ollaan yhdistämässä, esimerkiksi luodaan alakoulun 2.–3.-luokka. Tämä tarkoittaa, että kaksi erityisluokkaa häviää ja on vain yksi luokka. Luokkaan tulee korkeintaan kymmenen lasta.

Tähän kehitykseen ja suuntaan pitää heti ja pikaisesti puuttua, ei vähentämällä selkeää erityisopetusta vaan sitä lisäämällä ja monipuolistamalla.

Heti herää kysymys, miten muut oppilaat yhtäkkiä muuttuvat ja parantuvat niin paljon, että heidät voidaan integroida yleisopetuksen luokkiin.

Muitakin isoja muutoksia on ilmassa. Yläkouluilla on aivan huimaa kerrottavaa. Muun muassa eteläisen koulupuolen, Launeen, alueelta, ollaan erityisluokat lopettamassa.

Kuinka opetus on ajateltu järjestää. Aivan uskomatonta toimintaa tai suunnittelua.

Erityisoppilaiden määrä lisääntyy koko ajan koko koulupolulla. Tähän kehitykseen ja suuntaan pitää heti ja pikaisesti puuttua, ei vähentämällä selkeää erityisopetusta vaan sitä lisäämällä ja monipuolistamalla.

Näyttää siltä, että kilpailutalous määrittää yhä enemmän kasvatuksen ja koulun tavoitteita. Minusta on jopa pelottavaa, että Lahden talouden tasapainottamisohjelmassa kirjoitetaan ja lausutaan, että sivistystoimialan pitää sopeuttaa, siis vähentää toimiaan, lastemme ja nuortemme hoivaa, kasvatusta ja opetusta, seuraavan kahden vuoden kuluessa 20 miljoonaa euroa. Tuo on valtava summa. Se ei saa tapahtua. Lopuksi totean, että kasvatuksen ja koulutuksen pitää tukea, auttaa, ohjata tulevia lahtelaisia monipuoliseen sivistykseen ja yhdessä elämiseen.

Kirjoittaja on lahtelainen luokanopettaja ja kuntavaaliehdokas (sd.).

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut