Päivi Piiraisen Esalainen: Hillitön luonto ja hetkessä lakastuvat terälehdet muistuttavat elämän jatkuvuudesta

Päivi Piirainen

Päivi Piirainen

Pihlajat kukkivat valkoisenaan. On kuin niiden ylle olisi tupsutettu kermavaahtoa ja vaniljaa. Saarnin kukinnot riippuvat laiskasti ja kun kuusen oksaa sipaisee, siitä pöllähtää ilmaan keltainen pilvi. Mänty syöksee siitepölyä ilmaan valtavina lauttoina.

Metsässä tuoksuu vihreälle.

Vihreän tuoksu on jotain sellaista, jossa häivähtää sormien väliin puserrettu koivunlehti, iltayön koiranputki ja vastaleikattu nurmi. Raikasta ja viileää.

Iltalenkillä kerään tienpientareelta sylillisen lupiineja. Saan niistä kauniin kimpun, ja asettelen sen ulos ämpäriin. En ole aivan varma, mutta epäilen, etten milloinkaan aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota kukkien pastelliväreihin. Värit eivät riitele, ovat vain ihan hiljaa ja rauhoittavat. Yritän painaa hetken mieleeni, sillä tulevaisuudessa lupiineja ei ehkä enää ole.

Pientareella kukkivat myös harakankellot ja kurjenpolvet, ahomansikat ja leinikit. Orvokkeja on siellä täällä. Valkoiset pelto-orvokit rönsyilevät ja niiden pikkuiset kukat kurottavat kohti aurinkoa. Kauempaa katsottuna ne näyttävät mitättömiltä rikkaruohoilta.

Pölyttäjät pörräävät kukkien ympärillä ja sukeltavat meden perässä syvälle kukintoihin.

Hyönteisten touhua on mukava katsella. Pörröiset mesipistiäiset näyttävät kömpelöiltä ja niiden paksu takaruumis värisee, kun ne työntävät kärsänsä kukkamaljaan.

Voikukkien siemenpallot hehkuvat ilta-auringon vastavalossa.

Hyttyset inisevät ympärillä, enkä raaski läpsäistä hengiltä nilkasta verta imevää kiusanhenkeä. Katselen, miten sen ruumis pullistuu ja paisuu punaisena. Pian kimpussani on toinen, kolmaskin. Neljäs on jo liikaa ja sen pyyhkäisen iholtani pois.

Ihmiselle näennäisesti hyödyttömiä hyttysiä on paljon.

Aamulla katselen, miten supikoira ylittää katua selkä kyyryssä. Se tulee omakotitalon pihalta ja jolkottaa hissukseen tien yli metsään. Tuntuu erikoiselta nähdä eläin kaupunkialueella, vaikka supeja onkin paljon. Ehkä tälläkin yksilöllä on pesä jossakin kolossa, ja siellä odottaa liuta nälkäisiä suita.

Kuten lupiineja, supikoiria odottaa sama kohtalo. Niitä ei ehkä kohta enää ole.

Nälkäisiä suita on myös omenapuun harakanpesässä ja pesässä, jonka talitiainen on rakentanut mustaksi maalattuun pihaveistokseen. Veistos esittää jättimäisiä sudenkorentoja ja on jotenkin huvittavaa, kun yhden korennon pään sisältä kuuluu hiljainen piipitys. Piipitys voimistuu, kun emolintu tulee lähelle ja pesän suulle ja hiljenee, kun emo poistuu paikalta. Emolla on ruokahuollon kanssa kiireitä. Ehkä se napsii poikasilleen hyttysiä.

Olen vakuuttunut, että olen toistaiseksi ainoa ihminen, joka pesän on huomannut. Huomio on tehty vahingossa, tietenkin.

Kaikkea on nyt paljon ja kaikkialla on kiire. On kiire kukkia ja pesiä, ruokkia ja kasvattaa. Kukan täytyy kukkia upeasti ja kuihduttaa terälehdet, jotta se voi muodostaa siemenet. On kiire varmistaa, että elämä jatkuu huomenna ja ensi kesänä.

Luonto on hillitön, ja sen elämä on laiffii.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut