Ehdokkaalta: Ruohonjuuritason kulttuuripalveluilla henkistä hyvinvointia

Sanna Virta

Tulevaisuuden kaupungissa sote-palvelut ovat hyvinvointikuntayhtymällä, mutta kaupungilla on entistä tärkeämpi rooli hyvinvoinnin edistämisessä ja ehkäisevässä työssä. Tasa-arvoiset ja saavutettavat kulttuuripalvelut ovat avainasemassa mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyssä ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Investointi kulttuuripalveluihin ja sivistykseen on investointi hyvinvointiin.

Minun visiossani vuonna 2030 Lahdessa voi nauttia monipuolisesti kulttuurista. Lahti tukee sekä ammattitaiteilijoita että harrastajia. Kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä kulttuurialan yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Kulttuurikasvatus on osa peruskoulujen arkea. Lahti on tunnettu omaleimaisista tapahtumistaan, tapahtuma- ja kulttuuriala on merkittävä työllistäjä ja elinvoimaisuuden ylläpitäjä. Vuonna 2030 suomalaiset haluavat kuluttaa enemmän elämyksiin ja palveluihin kuin materiaan ja tavaraan.

Toisin kuin usein ajatellaan, Lahti on kirjallisuuden, kirjoittamisen ja lukemisen kaupunki jo tänä päivänä.

Meillä on upea pääkirjasto, kahdeksan sivukirjastoa sekä kaksi kirjastoautoa. Kirjastot ovat paljon muutakin kuin pelkkiä musiikin ja kirjojen lainauspaikkoja. Ne tuottavat monenlaisia tapahtumia ja toimintaa eri ikäisille ja erilaisille kohderyhmille, kuten kerhoja, joissa voi harjoitella keskustelua ja lukemista suomeksi vähäiselläkin kielitaidolla. Lähikirjastot ovat saavutettavia ja epäkaupallisia tiloja, joissa kohdataan, osallistutaan ja ollaan osa yhteisöä.

Lahdessa on kaksi perinteikästä ja arvostettua kirjallisuustapahtumaa, Lahden kansainvälinen kirjailijakokous ja Lahden Runomaraton, joista jälkimmäinen järjestää toimintaa ja tapahtumia ympäri vuoden. Lahti tunnetaan omaleimaisesta lavarunouskulttuurista, ja meiltä löytyy laaja joukko aktiivisia kirjoittajia ja elävän runouden esittäjiä.

Henkinen hyvinvointi on lähtökohta kaikelle muulle hyvinvoinnille. Pidetään siitä huolta takaamalla kaikille kaupunkilaisille tasa-arvoiset ja saavutettavat kulttuuripalvelut.

Kirjoittaja on lahtelainen kuntavaaliehdokas (sd.).

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut