Matti Even Esalainen: Aurinko nousee Lahden ylle etelästä

Matti Eve

Lahden väkiluku lähti valtavaan kasvuun toisen maailmansodan aikana, kun Karjalasta länteen evakkoon lähteneet asettuivat Lahteen.

1940-luvun alussa Lahdessa oli noin 25 000 asukasta ja 60-luvun alussa väkiluku oli kasvanut jo 65 000:een.

Väkimäärän lähes kolminkertaistuminen vajaassa parissakymmenessä vuodessa on kaupunkimme historian merkittävin kasvupyrähdys.

Ihan vain vertailun vuoksi, 70-luvun puolivälissä meitä oli noin 95 000 ja 40 vuotta myöhemmin, vuonna 2007, noin 99 000. Joten väestönlaskijan pulpetin edessä ei suuria ruuhkia näinä vuosikymmeninä ollut.

Tänään ei vetoapua idästä ole näkyvissä, joten meidän olisi syytä kääntää katseet kohti etelää. Sieltä voimme toki saada uusia asukkaita, mutta sieltä saisimme kaupunkiimme myös kipeästi kaivattua elinvoimaa ja työtä.

Lahden fyysinen sijainti maan merkittävimmän kasvukeskuksen kyljessä on ainutlaatuinen mahdollisuus.

Pääkaupunkiseutu on Lahden vinkkelistä katsottuna lähempänä kuin koskaan. Ennen se oli 100 kilometrin päässä, mutta tänään Helsinki on Lahdesta alle tunnin matkan etäisyydellä.

Kansainvälinen lentokenttä on myös melkein meidän tuulikaapissamme. Tulevat junayhteydet suoraan Helsinki-Vantaalle taittuvat alle kolmessa vartissa. Se on jokseenkin sama aika, kun taksilla kestää aamuruuhkassa Helsingin keskustasta lentoasemalle.

Lahden parhaat veronmaksajat ovat vuosikausia olleet päivittäin pääkaupunkiseudulla töissä käyvät kaupunkilaiset. Junilla, busseilla ja omilla autoilla matkaavia on arviolta noin 5 000–7 000, joka päivä. Tosin korona-aika on verottanut tätä pendelöintiä.

Matkakeskus ja radanvarsi ovat olleet pitkään päättäjien pöydällä.

Lahden fyysinen sijainti maan merkittävimmän kasvukeskuksen kyljessä on ainutlaatuinen mahdollisuus.

Matkakeskuksen toteutus ei todellakaan osunut aivan ”tonttiin”, ja nyt meidän olisikin syytä vakavasti katsoa koko matkakeskuksen ympäristöä. Palveleeko se nykyisiä ja tulevia pendelöijiä?

Radanvarteen on suunnitelleilla kokonainen uusi kaupunginosa. Alueelle nousee uusia asuintaloja, liike- ja toimistotiloja.

Keskusta siirtyy vääjäämättömästi kohti nykyistä ratapihaa. Samalla olisi viisasta kysyä, onko matkakeskuksen ympäristö sellainen alue, mistä muiden muassa työmatkalaiset saavat kaiken sen palvelun mitä he tarvitsevat.

Matkakeskuksen viereen tulisi rakentaa riittävän iso pysäköintilaitos. Sujuva katuverkosto tarvitaan henkilöautoliikenteelle. Julkisen liikenteen reittien tulee kaikilta osin palvella alueen nykyisiä ja tulevia asukkaita sekä työmatkalaisia.

Moni etelään töihin lähtevä on myös perheellinen. Matkakeskuksen läheisyydestä tulisi löytyä myös riittävän suuri ympärivuorokautinen päiväkoti, mikä on usealle työmatkalaisille elintärkeä.

Haasteita siis tuleville päättäjille riittää. Ne olisi kuitenkin nähtävä suurena mahdollisuutena. Puiden lehvästö ja ruoho kasvavat kohti etelää, joten siitä samasta suunnasta tulee kasvua ja valoa myös meille lahtelaisille.

Tolkun lahtelaisille olisi nyt töitä tarjolla

Kohtuutta veronmaksajien kurittamiseen

Elävöittäminen ja rajoittaminen on huono yhtälö Lahden keskustaa kehitettäessä

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut