Lukijalta: Välttämätön uudistus: ratkaisu työkyvystä pitäisi perustaa diagnoosin sijasta toimintakykyyn

Kirsi Häkkinen

Halusin kirjoittaa näkemykseni työkyvyttömän tilanteesta yhteiskunnassamme, jos ei kykene töihin, eikä eläkettä ole myönnetty.

Mikä on ”riittävän” vakava? Monissa sairausryhmissä, esimerkiksi selkäsairauksissa ja aivosairauksissa, kielteisissä päätöksissä vedotaan usein vähäisiin tai puuttuviin kuvantamislöydöksiin. Näin siitä huolimatta, että kuvantamistutkimukset kuvaavat vain elimen rakennetta, mutta eivät sen toimintaa. Näyttäväthän esimerkiksi Downin oireyhtymää tai oireilevaa Huntingtonin tautia potevien aivot yleensä rakenteellisesti normaaleilta.

On toki ymmärrettävää, että yksiselitteisten rajojen vetäminen asioihin, joissa sellaisia ei luonnostaan ole, on mahdotonta. Tässä korostuu usein esille tuleva ristiriita: henkilö, joka on häntä tutkineen lääkärin mielestä selvästi työkyvytön, muuttuu eläkelaitoksen ja valituselinten jäsenten silmissä henkilöksi, jolla on vielä riittävästi työkykyä jäljellä. Tämän riittävyyden peruste jää säännönmukaisesti kuitenkin täysin epämääräiseksi.

Selviä nykyjärjestelmän väliinputoajia ovat myös kroonisesta kivusta kärsivät potilaat ja muun muassa monet aivovammapotilaat. Oleellinen virhe nykyjärjestelmässä onkin, ettei ratkaisu perustu henkilön toimintakykyyn vaan diagnooseihin.

Tämä ei ole harvinaista: On henkilöitä, jotka tarvitsevat arkeensa esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa olematta kuitenkaan eläkelaitoksen silmissä työkyvyttömiä. Kenen maalaisjärkeen tällainen yhtälö sopii?

Negatiiviset vaikutukset ovat moninaisia: Työkyvyttömän itsensä kannalta toistuvat lääkärinlausunnot, ansioiden pieneneminen, eläkekarttuman pieneneminen. Työeläkeyhtiöiden kannalta asioiden toistuva käsittely sekä valituksiin vastaaminen.

Eläkelaeissa on mainittu myös kohtuullisuusperiaate, mutta sen soveltaminen vaikuttaa kokonaan unohtuneen.

Kelan kannalta vaikutukset ovat esimerkiksi kustannusten siirtyminen Kelalle (työmarkkinatuki / peruspäiväraha / toimeentulotuki / toistuvat sv-päivärahat), paperityön suuri määrä. Välillinen vaikutus on myös työkyvyttömän perheenjäsenten kuormittuminen.

Terveydenhuolto kuormittuu toistuvista lausunnoista, lisääntyneestä sairastavuudesta, turhautumisesta hyödyttömästä, mutta pakollisesta työstä. Resursseja kuluu työhön, joka ei tuota terveyttä.

Työvoimatoimisto kuormittuu työstä, joka ei johda työllisyyden kasvuun, ja resurssit ovat pois tuottavammasta työstä. Koko hallinnonala kuormittuu ”työttömistä”, jotka eivät koskaan palaa työhön. Työnantajille koituu kasvanut verotuspaine yhteiskunnan suurempien kulujen takia.

Ratkaisun perustaminen toimintakykyyn diagnoosin sijasta olisi välttämätön uudistus. Toimintakyky kuitenkin ratkaisee, mihin henkilö arjessaan pystyy. Silti edelleen ihmisen arkielämän kannalta ratkaisevat päätökset tehdään kirjoituspöydän takaa potilasta näkemättä.

Epäselvissä työkykypäätöksissä tulisi hyödyntää riippumatonta moniammatillista työ- ja toimintakyvyn arviointia, jota tekevät esimerkiksi kuntoutustutkimuspoliklinikat. Eläkelaeissa on mainittu myös kohtuullisuusperiaate, mutta sen soveltaminen vaikuttaa kokonaan unohtuneen.

Vanhan yleisen oikeusperiaatteen mukaan se mikä ei ole kohtuullista, ei voi olla oikeuskaan.

Kirjoittaja on lahtelainen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut