Lukijalta: Nastopolin perintö uudelle valtuustolle: Pitäkää opetusryhmät sopivina ja opettajat jaksavina

Merja Kukkola

Pieni on kaunista ja johtaa hyviin lopputuloksiin. Vuodesta toiseen Nastopolissa menestyttiin ylioppilaskirjoituksissa hyvin. Kohtalaisen usein keikuimme Päijät-Hämeen lukioiden kärjessä, vaikka sisäänottoraja ei ollut korkeimmasta päästä.

Nastopolin salaisuus oli se, että pienessä koulussa opettaminen oli johdonmukaista ja yhteistyö oppiainerajojen yli toimi. Jos jonkin asian opettaminen jäi hieman rempalleen, sen saattoi seuraavassa kurssissa korjata.

Ennen kaikkea opettaja oppi tuntemaan opiskelijansa ja pystyi antamaan heille yksilöllisempää opetusta ja ohjausta. Oma merkityksensä oli opiskelijoiden toinen toiselleen antamalla tuella. Toki vuosittain yhteishengessä oli vaihtelua, mutta pääasiallisesti opiskelijat auttoivat ja kannustivat toinen toisiaan.

Pienessä koulussa, jossa kaikki tunsivat toisensa, oli rauha. Kevätjuhlassa esitetty toivotus, nähdään syksyllä, tarkoitti sitä konkreettisesti. Opettamisen lisäksi koulutyöhön liittyi elämästä puhuminen ja tietynlainen kokonaisvaltainen yhdessä kasvaminen.

Piiloon akateemisten ansioiden taakse jää se työ, jota henkilökunta teki opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen. Oli helppoa napata kiinni vajoamassa olevasta opiskelijasta, kun nenän asennosta tiesi, missä mennään. Tahtotila opettajanhuoneessa oli se, ettei yhdenkään opiskelijan anneta menettää otettaan opiskelusta ja elämästä.

Juhlapäivä täynnä iloa ja haikeutta: Nastopolin lukion ylioppilaat olivat lajissaan viimeiset – "Lahden olisi pitänyt huolehtia siitä, että lukiokoulutus jatkuu"

Reilun viikon päästä valitaan valtuutetut kuntiin. Monet ehdokkaat profiloituvat nuorten asioiden hoitajina tai puolustavat koulutusta. Nastopolin perintö uudelle Lahden valtuustolle onkin se, että Lahdessa kaikilla kouluasteilla vältyttäisiin liian suurilta opetusryhmiltä, kouluja kehitettäisiin johdonmukaisesti ja opettajien koulutuksesta ja jaksamisesta huolehditaan.

Oli helppoa napata kiinni vajoamassa olevasta opiskelijasta, kun nenän asennosta tiesi, missä mennään.

Nastopoli tunnetaan Nastopolina, vaikka nimiä on ollut välillä kaikenlaisia. Nastopoli on se aito ja alkuperäinen, mutta välillä Salpauksen muutosten myötä organisaatiokaavioon on kirjoitettu Salpauksen lukio ja olipa jonkin aikaa käytössä nimihirviö Salpauksen lukio, lukiokoulutus, Nastola (pilkut luetaan). Nastolalaisille kyseessä on aina ollut Nastopoli.

Teimme yhdessä töitä kiinnostuksen ylläpitämiseksi koulua kohtaan, ja työssä onnistuttiinkin vuosia, mutta nimien sekoittumisesta alkoi Nastopolin alamäki. Eräs lehtijuttu oli syyskuussa 2015 otsikoitu seuraavasti: ”Nastopolin lopettaminen on pettymys Nastolalle”. Jutun tekstissä todettiin, että ammatillinen opetus yhdistetään muihin yksiköihin, mutta lukio jatkaa.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja lukion lakkauttaminen iskostunut ihmisten mieliin. Kuntaliitoksen tapahduttua ei Nastopolin elvyttämiseksi enää löytynyt tarpeeksi puhtia.

Nastopoli oli Reijo Pöyhösen elämäntyö. Reijon erityinen ansio rehtorina oli visio siitä, miten koulua kehitetään. Vaikka kaikki hänen ideansa eivät aina opettajia miellyttäneetkään, oli helpompaa työskennellä selvää suuntaa kohden kuin ajelehtia peräsimettömässä laivassa.

Monesti kävikin siten, että vastustuksestamme huolimatta rehtorin vaatimat asiat osoittautuivat hyödylliseksi. Nastopoli oli tekniikkalukio, ja Reijo kehitti intohimoisesti lukion tekniikkalinjaa ja myös opettajien teknisiä valmiuksia. Opetuksen digitalisaatiossa Nastopoli olikin aikaansa edellä.

Kaikuna tästä lienee se, että korona-ajan etäopetukseen oli helppo hypätä. Reijon jälkeen Anu Snellman huolehti siitä, että lukion arki rullasi kitkatta ja opettajat pystyivät keskittymään opettamiseen ja kasvattamiseen.

Unohtaa ei sovi Sulo Jousalaa, jonka lämpö ja huomaavaisuus tekivät vahtimestarista rakastetun niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden parissa.

Nastopolin henki oli korkealla ja se oli konkreettista. Nastopolissa opettajien ja opiskelijoiden suhde sekä opiskelijoiden keskinäiset suhteet on sidottu sellaisella liimalla, että yhteisöä voidaan kutsua, jos ei nyt ihan perheeksi, niin sukulaisuudeksi kuitenkin.

Vaikka Nastopolia ei kouluna enää ole, Nastopoli ei lakkaa olemasta. Sen henki elää muistoissa ja se näkyy meissä opettajissa ja entisissä opiskelijoissa, tavoissamme tehdä töitä ja olla toisten ihmisten kanssa.

Kirjoittaja on Nastopolin historian ja yhteiskuntaopin lehtori.

Kommentoi