Ehdokkaalta: Johdon peruspalkkojen pitää lähtökohtaisesti riittää budjetoituun suoritukseen

Jari Oivo

Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti ansiokkaasti lehdessään 28.5. Lahden kaupungin konserniyhtiöiden johdon palkkauksesta ja palkitsemisista.

Konserniyhtiöiden johdon palkitseminen perustuu pääsääntöisesti palkitsemisvuotta edeltäneenä vuotena yhtiöiden hallituksissa asetettuihin tavoitteisiin ja niiden pohjalta tehtyihin budjetteihin. Kaupungin omistajaohjaus kontrolloi tavoitteita ja katsoo, että yhtiöiden palkitseminen on konsernitasolla linjassa.

Erityiseen palkitsemiseen pääseminen edellyttää mielestäni, tai ainakin sen pitäisi edellyttää, normaalista suorituksesta positiivisesti poikkeavaa onnistumista. Toimitusjohtajille maksettavan peruspalkan, joka Lahdessa vastaa hyvin yksityisen puolen vastaavia palkkoja, pitää lähtökohtaisesti riittää budjetoituun suoritukseen.

Toki toimintavuonna voidaan kohdata uusia ja yllättäviä haasteita, joista hyvin selviäminen voi oikeuttaa erityiseen palkitsemiseen, vaikka muita perusteita ei olisi.

Jos erityiseen palkitsemiseen jossain yhtiössä katsotaan olevan perustetta, tulee palkitsemisen näkyä myös jollain tavalla läpi organisaation, koska menestyminen on aina koko organisaation ansiota eikä yksittäisen johtajan.

Maailma on muuttunut siinä mielessä, että kuntayhtiöt kohtaavat uusia haasteita toiminnassaan kaupunkikonsernin ulkopuolelta tulevan kilpailun tai toimintaympäristön muuttumisen takia. Esimerkiksi sopii Lahti Energia, joka joutuu toimimaan monimutkaisilla energiamarkkinoilla, joilla vaikuttavat ilmastonmuutoksen tuomat haasteet sekä eri energiamuotojen nopeasti muuttuva arvottaminen ja monipuolistuva kilpailukenttä energiamarkkinoilla. Yhtiöiden johdolta vaaditaan siis erilaista osaamista ja strategian hahmottamiskykyä kuin aiemmin.

Erityisen palkitsemisen pitäisi edellyttää normaalista suorituksesta positiivisesti poikkeavaa onnistumista.

Kaupunkilaisten etu on, että näiden yhtiöiden johtoon saadaan osaavia henkilöitä, joiden palkkaus ja palkitseminen on oikeudenmukaista ja kilpailukykyistä. Kaikkien johdon palkkaukseen liittyvien seikkojen tulee olla läpinäkyviä ja perusteltuja. Samoin hallitusten palkkioiden. Kyse on kaikkien lahtelaisten yhteisestä omaisuudesta.

Koska kuntaomisteiset yhtiöt toimivat pääosin suljetuilla markkinoilla, myös johtajasopimusten julkaisemista kannattaa vakavasti harkita. Kaupungin omistajaohjauksen pitää valvoa palkitsemista konsernitasolla ja tarvittaessa nopeasti puuttua mahdollisiin yhtiökohtaisiin ylilyönteihin.

Tavoitteita asettaviin ja palkitsemisista päättäviin yhtiöiden hallituksiin tulee valita henkilöitä, joilla on ymmärrystä ja osaamista hallitustyöskentelystä. Veronmaksajien etu ei ole hallituspaikkojen täyttäminen pelkästään puolueaktiiveilla.

Puoluepolitiikan ulkopuolisia jäseniä kannattaa etsiä ja hyödyntää heidän osaamistaan ja kokemustaan konserniyhtiöiden kehittämisessä. Tarvittaessa poliittinen vaikuttaminen yhtiöiden toimintaan voi tapahtua muualla kuin itse yhtiöissä.

Kirjoittaja on varatuomari, Provincia oy:n hallituksen puheenjohtaja, Lahti Energia oy:n hallituksen jäsen ja kuntavaaliehdokas (kok.) Lahdesta.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut