Ehdokkaalta: Liikennehankkeissa maltti on valttia

Johannes Mäkilä

Lahden kaupungin liikennesuunnitelma LIISU on toistaiseksi liian suurpiirteinen. Huonojen piirteiden osalta sitä onkin ehdottomasti karsittava.

Linja-autoliikenteen keskittäminen kavennetulle Vesijärvenkadulle uusine pysäkkeineen ei olisi edistyksellistä likimainkaan: neljälläkin kaistalla linja-autoja kulkee jo nykyään paljon, ja neljän ruuhkat ovat autoilijoille valitettavan tuttuja. Nelikaistaisuus mahdollistaa sujuvan kulkemisen, minkä myötä tietyt linjat voitaisiin ohjata toki toria kiertämättä Tevin pysäkkiä kehittäen. Näin säästettäisiin resursseja niin ajallisesti kuin taloudellisesti, unohtamatta ekologisia seikkoja.

Varsinkin Vuoksenkadun kansi olisi erityisen huono idea: kertakaikkisen kallis ja kömpelö. Miksi luoda keinotekoinen kehä, kun Vesijärvenkatu jo sinänsä muodostaisi kehälle luontevan itälaidan? Kehän laajentaminen Vuoksenkadulle ei ratkaisisi yhtään ongelmaa, jotka lienevät tuulesta temmattuja.

Ennakkotapauksia näistä kyllä riittää, lähimmät maamme pääkaupungista: kun Nelostietä ajaa tarpeeksi kauan etelään, vastaan tulee Hämeentie. Sörnäisten kurvin jälkeen pääsee Hakaniemeen ja pitkän sillan yli Kruununhakaan. Mutta hupsista! Eipäs pääsekään. Kurvin jälkeisellä Hämeentiellä yksityisautoilu on kielletty.

Myös Tampereen Hämeenkadulla vastaava hanke on toteutettu. Läpiajon kieltämisestä huolimatta kieltoa on rikottu vähän väliä (Aamulehti 5.2.2018). Vaikka en sinänsä kansalaistottelemattomuutta kannatakaan, en myöskään kannata asioiden turhaa rajoittamista.

Hämeentien ja Hämeenkadun kohtalot ovat sellaisia, joita en millään muotoa tahdo tapahtuvan Vesijärvenkadulla, Mannerheiminkadulla enkä Vuoksenkadulla, joille kaavaillut uudistukset kumottakoon oitis!

Varsinkin Vuoksenkadun kansi olisi erityisen huono idea.

Ihme villitys tämä autottomasta keskustasta vouhottaminen. Pelko peltomarkettien kasvavasta suosiosta keskustan hiipumisen kustannuksella ei suo tälle oikeutusta. Tarjonnan ohjatessa kysyntää kuluttajien kunnioittaminen kannattaa. Mikäli keskustasta halutaan tehdä houkutteleva, ei LIISU auta. Uusien parkkihallien rakentaminen estämättä nykyisiinkään ajamista voisi tosin olla ratkaisu vailla vertaa.

Kirjoittaja on lahtelainen kuntavaaliehdokas (kok.).

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut