Mikael Hoikkalan Esalainen: Kiitos teille opettajille, jotka annoitte jermuilun kulttuurin ja Lahden lyseon hengen kukoistaa

Mikael Hoikkala

Mikael Hoikkala

Koulut puskevat viikon päästä valkolakkisia ja ammattiin valmistuneita isänmaantoivoja maailmalle. Osalla heistä siteet omaan opinahjoon katkeavat sen siliän tien, kun taas osalle kasvattajakoulu on tärkeä osa identiteettiä samalla tavalla kuin kotikaupunki tai suosikkiurheiluseura.

Minä luin viime viikonloppuna tunnemyrskyn vallassa kirja-arviota ( ESS 23. 5.) tuoreesta Lahden lyseon historiikista. En ole ehtinyt perehtyä Tero Matkaniemen, Reijo Nikkisen ja Heikki Kolusen toimittamaan teokseen, mutta kollegani Ilkka Kuosmasen (mokoma yhtäriläinen) laatima arvio herätti vanhassa lyseolaisessa lukuhalun ja paljon ajatuksia.

Satavuotiaan lyseon historiaan mahtuu värikkäitä vaiheita. 1960-luvulla koululla järjestettiin villejä musiikkikeikkoja, ja 70-luvulla kotimaan vasemmistolaisliikehdintä tarttui lyseoonkin, joka Kuosmasen selostuksen mukaan on ”ollut historian saatossa enemmän oikealle kallellaan”.

Omiin lukioaikoihini 2000-luvun alkuun mennessä puoluepoliittiset kallistumat olivat liudentuneet tykkänään. Vahvasti elossa oli kuitenkin kuuluisa lyseon henki, jonka olemusta historiikissakin pohditaan ilmeisen kattavasti.

”Herrasmiesmäisyyden, isänmaallisuuden, aktiivisuuden ja optimistisen elämänasenteen ohella erottuu hyväntahtoinen jermuilu, joka on ilmennyt usein pieninä jäyninä opettajia kohtaan”, Kuosmasen kirja-arviossa listataan lyseon hengen rakennusaineiksi.

Tiivistys on lähellä napakymppiä, sikäli kuin isänmaallisuudella tarkoitetaan perinteiden kunnioittamista eikä tunkkaista ja nurkkakuntaista nationalismia.

Lyseon lukiossa opiskelu oli vaativaa mutta kivaa. Opettajat tekivät hyvää työtä opettaessaan tulevia matematiikan olympiakävijöitä ja laudaturlinkoja, mutta antoivat myös jermuilun kulttuurin kukoistaa.

Kerran maantiedon kurssin nimenhuudossa opettaja totesi katsoneensa jo ennakkoon nimilistalta, että ”siellä on taas takapenkissä se Bermudan kolmio kasassa”. Tuon kolmion muodostimme minä ja pari kaveriani, jotka olimme aina aktiivisesti touhuamassa koulun juhlissa ja muussa oheistoiminnassa. Äänekkäitä häslääjiä olimme usein myös oppitunneilla, mutta hoidimme koulunkäynnin kunnialla.

Ylioppilaslakituksessa toiset saivat stipendejä, me bermudankolmiolaiset saimme lyseo-mitalit.

Viime syksynä kävin kertomassa lyseon urheilulukiolaisille työstäni. Tunnin päätyttyä panin merkille, että jotkut oppilaat puhuttelivat opettajaa tämän etunimellä.

Tällaiset pienet kulttuuriset vivahteet kertovat lyseon ja koko suomalaisen koululaitoksen vahvuudesta. Monissa maissa opettajia pokkuroidaan jäykästi vaikkei heidän ammattiaan juuri arvosteta, kun taas Suomessa opettajat ovat pääsääntöisesti kunnioitettuja mutta helposti lähestyttäviä. Kun hierarkkisuutta ei ole liikaa, oppimisympäristö on innostava.

Lyseon hengestä puhuttaessa pitääkin korostaa oppilaiden ohella myös opettajia – sellaisia persoonia kuten nykyinen apulaisrehtori Niemisen Kalle, jonka jämpteistä historiantunneista ja terävästä ilkikurisuudesta nautitaan lyseossa jo kolmatta vuosikymmentä.

Olen kuullut, että Kalle on kertonut meidän jälkeisillekin lukiolaispolville tarinaa entisistä oppilaistaan, joiden äänekkääseen illanviettoon hän oli joutunut naapurina puuttumaan myöhäisinä tunteina eräänä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Lisätietoja tapahtuneesta saa allekirjoittaneelta. Kerrottakoon sekin, että seuraavana uudenvuodenaattona toimitimme Kallen postiluukkuun kirjeen, jossa kohteliaasti informoimme samalle illalle ennakoidusta pienestä metelistä. Liitimme mukaan korvatulpat.

Kommentoi