Ehdokkaalta: Järkevää talouden hoitoa, ei verojen korotusta

Marko Varjonen

Matti Eve kirjoittaa Esalaisessa ( ESS 20.5.) etsivänsä tolkun lahtelaisia päättäjiksi. Olen Matin kanssa samaa mieltä siitä, että valtuuston arvovalta ja toisten kunnioittaminen pitää palauttaa, etteivät valtuustonäytelmät ole ihan farsseja.

Se, mitä valtuustotyöskentelyssä tarvitaan, on yhteistyökyky. Yksin kukaan valtuutetuista ei pysty päätöksiä valtuustossa tekemään, oli hän sitten omasta mielestään kuinka hyvä ja oikeassa. Aina tarvitaan vähintään puolet valtuutetuista päätöksen taakse, jotta se valtuustossa hyväksytään.

Tuota Matti Even kuuluttamaa yhteistyötä ei mielestäni rakenneta panettelemalla toisia valtuutettuja, viljelemällä epäilyksiä salaliittoteorioista ja korruptiosta, eikä uhriutumallakaan. Valtuutettujen pitää kyetä avoimeen ja toisiaan kunnioittavaan yhteistyöhön, jotta he kykenevät tekemään päätöksiä asukkaiden parhaaksi.

Haasteita tulevalla valtuustolla riittää, eikä pienin niistä ole talous. Tämän vuoksi valtuutetuilla olisi hyvä olla kokonaisnäkemys kuntataloudesta ja sen rakenteesta sekä talousosaamista. Olisi erittäin suotavaa, että valtuutetut ymmärtäisivät, mikä ero on käyttötalous- ja investointimenolla ja mitä eroa on tuloslaskelmalla, taseella ja rahoituslaskelmalla.

Paljon nimittäin näkee nykyisten valtuutettujen väitteitä, kuinka esimerkiksi kaupungin myöntämä laina on pois terveydenhuollon tai sivistyksen menoista. En tiedä, onko kyseessä tietämättömyys vai tietoinen harhaanjohtaminen.

En tiedä, onko kyseessä tietämättömyys vai tietoinen harhaanjohtaminen.

Samaa mieltä olen Even kanssa myös siitä, että verojen korottaminen ei voi olla automaatioratkaisu, vaikka jotkut puolueet sitä ehdottavatkin ja jopa progression lisäämistä.

Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Tämän vuoksi sanon kyllä yritysten menestymiselle ja vahvalle kuntataloudelle.

Kaupungin elinvoima ei synny keskushallinnossa, vaan yrittäjät ja yritykset synnyttävät työtä ja hyvinvointia. Elinvoimaisen ja vireän kaupungin laadukkaat palvelut turvataan järkevällä talouden hoidolla, ei veroja nostamalla.

Kirjoittaja on talousasiantuntija, HHJ PJ, kuntavaaliehdokas (kok.) Lahdesta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut