Markus Pirttijoen Esalainen: Lahden urheilukatsomot ammottavat tyhjyyttään, vaikka terasseilla jo tanssitaan

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Kolmisenkymmentä kiekkofania tuulettaa Isku Areenalla, kun rakas naapuri Hämeenlinna jää Pelicansin jalkoihin maalein 5–2. Välillä santsataan ruokaa seisovasta pöydästä. Katsojat nauttivat esteettömästä näkymästä jäälle.

Samaan aikaan jäähallin katsomo ammottaa tyhjyyttään. Ja autioita ovat myös katsomosta eristetyt aitiot, joihin kuljettaisiin eri sisäänkäynnin kautta kuin muualle jäähalliin.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta tämä oli totta helmikuussa ja siksi, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston tulkinnan mukaan ravintolan puolella peliä pleksin läpi seuraavat eivät ole urheilutapahtumassa vaan ravintolassa. Ravintoloita eivät silloin koskeneet yhtä tiukat rajoitukset kuin tapahtumia. Eikä koske tälläkään hetkellä.

Vaikka ravintolat ovat saaneet ihan riittävästi kurjuutta tästä koronakriisistä, tuntuu, että tapahtuma on ollut vielä isompi kirosana viranomaisten mielessä.

Jollakin käsittämättömällä logiikalla 30 henkeä ei voi tartuttaa toisiinsa koronaa samassa suljetussa tilassa, mutta enemmän kuin kuusi ihmistä voi, vaikka he istuisivat kuinka väljästi katsomossa, jossa on istumapaikat yli 5 000 ihmiselle. Puhumattakaan aitioista, jotka voi eristää katsomosta samaan tapaan kuin hallin päädyssä olevan ravintolankin.

Olisikohan auttanut, jos kaupunki olisi muuttanut kaavaa ja nimennyt jäähallinsa ravintolaksi. Olisivatko avin virkamiehet huomanneet tässä jotain vilunkia?

Jäähalli on yksi esimerkki siitä, miten tapahtumia on näinä korona-aikoina kohdeltu. Ei ihme, että tapahtumateollisuudella alkaa olla mitta täynnä. Se on omien sanojensa mukaan koronasta pahiten kärsinyt toimiala, joka on ollut pysähdyksissä yhtäjaksoisesti jo toista vuotta.

Alan teettämien tutkimusten ja kyselyiden mukaan sen yritysten liikevaihdot ovat pudonneet yli 80 prosenttia. Menetysten on viime vuonna arvioitu olleen lähes kaksi miljardia euroa. Lomautettuna on ollut 10 000 vakituista työntekijää ja työllistämättä on jäänyt 140 000 tilapäistä.

Tällaisia madonlukuja on varmasti helppo luetella muualtakin. Tapahtumateollisuudessa on se erityispiirre, että synkkyys näkyy kaikille. Sellutehtaan seisokki tuntuu taatusti tehtaan työntekijöille ja heidän perheilleen. Tapahtumateollisuuden pysähdys näkyy kaikille niille, jotka tapahtumissa käyvät. Vaikka vielä leipää riittäisikin, niin sirkushuveja ei nimeksikään.

LAUANTAINA FC LAHTI pelasi jo kolmannen ottelunsa tyhjille katsomoille. Joukkueen johto oli syystäkin pahoillaan. Saamatta jäivät kymmenien tuhansien eurojen lipputulot. Viime kesänä katsomoon sai ottaa jopa 3 000 katsojaa 500 hengen lohkoissa. Nyt ei.

Ilveksen toimitusjohtaja kritisoi rajoituksia erittäin voimakkaasti Aamulehden haastattelussa aiemmin tällä viikolla. Hän ei voinut käsittää, miten lentokentän kokoiselle alueelle ei saa ottaa yhtään ihmistä, mutta ravintolan terassille saa. Tanssiminenkaan ei ole enää ravintoloiden ulkoalueilla kiellettyä.

Kieltämättä tätä on vähän vaikea ymmärtää. Vaikka monet asiat on hoidettu koronan kanssa mallikkaasti, ihan jokaiseen kohtaan maalaisjärki ei ole ulottunut.

Keilailutermein paikolle olisi nyt tilausta.

Korjattu 24.5.2021 klo 12.02: Jutussa korjattu viime kesän katsojarajoitusten määrä.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut