Pääkirjoitus: Tornitalot sopivat keskustaan ja Paavola on niille oiva paikka

Kuin kattilan pohjassa sijaitseva Paavola arvioitiin jo parikymmentä vuotta sitten sopivaksi paikaksi uusille lahtelaisille pilvenpiirtäjille. Juha Peurala / Arkisto

Lahden tekninen ja ympäristölautakunta onnistui toisella yrittämällään passittamaan eteenpäin kaavaehdotuksen, jonka perusteella Iskun kortteliin Paavolassa voidaan rakentaa uusia kerrostaloja.

Jopa 8–16-kerroksisia asuintaloja sisältävä ehdotus oli tarttunut naapurikortteleiden taloyhtiöiden hampaisiin, joten oli pelättävissä, että se saisi osakseen ennakkoluuloisen vastaanoton myös poliittisilta päättäjiltä näin lähellä vaaleja.

Läpihuutojuttua asiasta ei tullutkaan, sillä ensimmäisellä käsittelykerrallaan lautakunta vielä palautti esityksen uudelleen valmisteltavaksi. Toinen kerta sanoi kuitenkin jo toden, ja saamiinsa täsmennyksiin tyytynyt lautakunta saattoi hyväksyä kaavamuutoksen omalta osaltaan. Lopullisesti siitä päättää valtuusto vaalien jälkeen.

Iskun korttelin nykyiset liikerakennukset ovat matalia, joten on ymmärrettävää, että ajatus uusista tornitaloista voi olla kova pala avariin näköaloihin tottuneille naapureille. Korkein tornitaloista kohoaisi jopa 60 metrin korkeuteen, mikä olisi lajissaan uusi Lahden ennätys.

Toisaalta kenenkään ei näinä päivinä pitäisi yllättyä siitä, jos kaupungin keskustaan rakennetaan uusia ja korkeita kerrostaloja. Paavola on käytännössä osa keskustaa, joten olisi vain tehotonta maankäyttöä jättää Iskun korttelin kaltainen alue hyödyntämättä tilanteessa, jossa maanomistaja ei näe tarvetta jatkaa enää kaupallista toimintaa tontillaan.

Hyvää esimerkkiä voi hakea Tampereelta.

Yllätyksenä ei pitäisi tulla sekään, jos uusista taloista korkein hipoo pilviä. Juuri Paavola arvioitiin kaupungin suunnitelmissa jo pari vuosikymmentä sitten sopivaksi paikaksi korkeille tornitaloille, ja siltä pohjalta myös Luhta on vienyt eteenpäin omia ajatuksiaan korttelinsa kehittämiseksi. Linjauksesta on kuivunut muste jo niin kauan sitten, että paavolalaisilla on ollut kosolti aikaa totutella ajatukseen uusista pilvenpiirtäjistä kotikonnuillaan.

Uudisrakentamisen voidaan aina väittää vaikuttavan vanhojen asuntojen arvoon. Se ei silti voi olla syy jättää rakentamatta taloja niiden rakentamiseen tarkoitetuille alueille.

Jos tai kun Paavolaan alkaa nousta korkeita tornitaloja, se muuttaa väistämättä koko Lahden keskustan kaupunkikuvaa. Muutoksen ei silti tarvitse olla kielteinen, vaan parhaimmillaan se voi osoittautua jopa uudeksi vetovoimatekijäksi, jos se osataan tehdä taiten. Hyvää esimerkkiä voi hakea vaikkapa Tampereelta, missä nykytrendin mukaiset uudet pilvenpiirtäjät on onnistuttu sovittamaan mallikelpoisella tavalla vanhan tehdaskaupungin uudistuvaan ilmeeseen.

Paavolan Iskun korttelin suunnitelmat ja viranhaltijoiden nihkeys Lahden matkakeskuksen sääsuojauksen parantamiseen eivät tyydyttäneet lautakuntaa

Naapuritalolta tyrmäävää palautetta Paavolan Iskun korttelin uudisrakentamisesta Lahdessa – "Taloyhtiömme tulee vastustamaan niin pitkälle kuin mahdollista"

Iskun kortteli uudistuu perusteellisesti Lahden Paavolassa, suunnitteilla 60 metriä korkea asuintalo

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut