Matti Even Esalainen: Tolkun lahtelaisille olisi nyt töitä tarjolla

Matti Eve

On hienoa, että vielä löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiit antamaan oman panoksensa yhteisten asioiden hoidon hyväksi ryhtymällä ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Lahdessa mukaan lähti peräti 544 henkilöä, joista lähes joka kymmenes tulee myös valituksi valtuustoon.

Tulevilla päättäjillä olisi ainutlaatuinen tilaisuus palauttaa lahtelaiseen valtuustotyöhön se arvokkuus ja toisten kunnioittaminen, mikä on aina kuulunut valtuutettujen kirjoittamattomaan koodistoon. Valitettavasti viime valtuuston osalta saimme seurata outoja näytelmiä, jotka lopulta päätyivät siihen, että aikuisille ihmisille piti teettää käytöksen ohjekirja.

Haasteita uusille päättäjille tulee kyllä riittämään.

Ei ehdi syksyllä edes lehdet puusta putoamaan, kun valtuuston jäsenet saavat eteensä kaupungin talousnäkymät. Jaettavaa on niukanlaisesti ja säästettävää senkin edestä.

Me veronmaksajat voimmekin esittää vain kainon pyynnön. Käsitelkää yhteisiä varoja, kuten omianne.

Lahti lähti nostamaan profiiliaan Green Capital -hankkeella. Vielä emme tiedä, mihin tämä Green City -projekti päättyy ja mitkä ovat hankkeen lopulliset voitot.

Voisiko seuraava valtuusto ottaa tavoitteeksi jotain hieman arkisempaa? Mitä jos hankkisimme mainetta kaupunkina, missä kaupunkilaisten verorahoille saadaan kunnolla vastinetta ja kaupunkia kehitetään niiden varojen puitteissa mitä meillä on.

Olisi hienoa myös huomata, että julkiset hankkeet pysyisivät budjeteissa. Sekin olisi ylpeyden aihe, että täällä tehdään päätöksiä, joissa myös pysytään. Näihin asioihin valtuutetut kyllä pystyvät vaikuttamaan, jos vain on riittävästi tahtoa.

Meillä on liian monia surullisia esimerkkejä siitä, kuinka erilaiset hankkeet ovat kustannusten osalta räjähtäneet silmille. Niitä ei voi kuitata vain onnettomalla sattumalla tai muilla latteuksilla. Ne ovat amatöörimäisen puuhastelun lopputulos.

Ei lentokapteenikaan voi ylpeillä ammattitaidollaan, jos Helsinki-Vantaan kiitoradan sijaan eksyy laskeutumaan Lahden moottoritielle.

Kun tulot pienenevät, pitää silloin katsoa menoja. Verojen korottaminen ei voi olla mikään automaattiratkaisu, kun tuloja pitää kasvattaa.

Välttämättömät palvelut tulee toki säilyttää, mutta verojen korottaminen vain luutuneiden rakenteiden ylläpitämiseksi on silkkaa tyhmyyttä.

Pitää löytyä myös rohkeutta myös katsoa totuutta silmiin, ja pystyä tekemään kipeitäkin päätöksiä.

Ehdokkailla on vajaa neljä viikkoa aikaa kampanjoida. Korona rajoittaa ehdokkaiden ja äänestäjien henkilökohtaisia kohtaamisia, minkä vuoksi kampanjat ovat ainutlaatuisia.

Kaikesta huolimatta voimia jokaiselle ehdokkaalle. Me odotamme näkevämme syksyllä valtuuston, jonka jäsenet ovat aidosti kaupunkilaisten asialla eivätkä vain omien sidosryhmiensä edunvalvojia.

Juttua muokattu 20.5. kello 21.05. Poistettu virheellistä tietoa Lahden väkiluvusta, syntyvyydestä ja verotuloista.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut