Ehdokkaalta: Nuorille annettava lisää valtaa

Santeri Ala-Röyskö

Eeva Rautamäki pohti mielipidekirjoituksessaan (ESS 7.5.) onko nuorille annettu liikaa valtaa. Mielestäni ei ole. Nuorille tulee antaa lisää valtaa.

Nuorisovaltuuston edustajille tulee antaa puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksessa ja kaikissa lautakunnissa, nuorisovaltuustolle tulee antaa aloiteoikeus, nuoret on otettava mukaan päättämään kaupungin varoista osallistuvan budjetoinnin avulla ja äänestysikärajaa on laskettava 15 ikävuoteen.

Valtuustoissa päätetään monista nuoriin liittyvistä asioista. Ei ole oikein, että nuoret eivät pääse vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin. Nuoria tulee osallistaa entistä enemmän, koska näin saadaan nuorten ääni paremmin kuuluviin päätöksenteossa ja nuorille tulee tunne, että heidän mielipiteillään on oikeasti merkitystä.

Tämä kaikki lisää luottamusta valtuutettuja ja demokratiaa kohtaan, mikä taas saattaa lisätä äänestysaktiivisuutta.

Lisäksi Rautamäki kirjoitti, että useat kuntavaaliehdokkaat ovat ilmaisseet huolensa nuorten ongelmista. Kyllä, tämä on totta, ja minä olen yksi näistä ehdokkaista. Liian monet nuoret kärsivät tällä hetkellä erinäisistä ongelmista, kuten mielenterveysongelmista, työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Tämä tulee esille monista eri tilastoista ja tutkimuksista.

Nuoriin panostaminen ei ole muilta pois tai ei ainakaan pitäisi olla. Nuoriin panostaminen on tulevaisuuteen panostamista.

Nuoriin panostaminen ei ole muilta pois tai sen ei ainakaan pitäisi olla.

Kaiken kaikkiaan jäi hieman hämärän peittoon, mikä oli tämän mielipidekirjoituksen tarkoitus. Oliko kirjoituksen tarkoitus tuoda esille nuorten ongelmia vai tuoda esille kuinka paljon nuorilla on valtaa vai mollata nuoria?

Vaikka kirjoituksessa ei yleistettykään kaikkia nuoria samaan nippuun, haluaisin silti vielä lopuksi kiltisti muistuttaa, että kaikki nuoret eivät ole huonokäytöksisiä. Monet nuoret osaavat myös käyttäytyä hyvin.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (kesk.) Lahdesta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut