Pääkirjoitus: Perussuomalaiset hyötyivät eniten vastustamastaan ehdokasasettelun jatkoajasta

SDP lukeutuu puolueisiin, joiden ehdokasmäärä väheni sitten viime kuntavaalien. Noora Kiiskinen / Arkisto

Puolueet onnistuivat hyödyntämään vaihtelevin tuloksin jatkoajan, jonka kuntavaalien siirtäminen huhtikuulta kesäkuulle toi ehdokasasetteluun.

Parhaan hyödyn saivat alustavien tietojen mukaan kokoomus ja perussuomalaiset. Perussuomalaisten osalta tieto on mielenkiintoinen, koska vastustettuaan ensin turhaan vaalien lykkäämistä puolue vaati jatketun ehdokasasettelun rajaamista vain niihin henkilöihin, jotka tulevat täysi-ikäisiksi vanhan ja uuden määräpäivän välillä. Esitys sai tyrmäyksen muilta puolueilta, mikä lopulta näyttää kääntyneen juuri perussuomalaisten omaksi parhaaksi.

Kaikkinensakin kokoomus ja perussuomalaiset menestyivät ehdokkaiden värväämisessä hyvin, sillä kumpikin lähtee tuleviin vaaleihin selvästi suuremman ehdokasjoukon voimin kuin edellisiin. Kokoomus sai pitkästä aikaa rikki 6 000 ehdokkaan rajan, eikä perussuomalaiset jäänyt siitä paljon jälkeen omalla kaikkien aikojen ennätyslukemallaan.

Oppositiopuolueiden tuntuvan eteenpäinmenon taustalla saattaa olla niiden jäsenistön tyytymättömyys nykyisen hallituksen politiikkaa kohtaan ja kasvanut tarve lähteä hakemaan siihen muutosta, vaikka vain kuntatasolla. Teoriaa tukee, että vastaavasti hallituspuolueista vain vihreät ja RKP kykenivät lisäämään ehdokasmääräänsä viime kerrasta. Sitä vastoin niin SDP, keskusta kuin vasemmistoliittokin ottivat selvästi takapakkia.

Keskusta onnistui toki vaalimaan perinteitään sikäli, että sillä on jälleen selvästi enemmän ehdokkaita kuin yhdelläkään toisella puolueella, noin 6 900. Se on kuitenkin liki kymmenyksen vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

Roima pudotus ei voi olla huolestuttamatta keskustaa samaan aikaan, kun perussuomalaisten ehdokasjoukko on kasvanut suuresti. Nämä kaksi kiistakumppania kun taistelevat monissa maaseutukunnissa samoista äänestäjistä liki verissä päin.

Pudotus ei voi olla huolestuttamatta keskustaa.

Johtava hallituspuolue SDP jäi tällä kertaa selvästi paitsi keskustan, myös kokoomuksen ja perussuomalaisten jalkoihin. Puoluesihteeri Anton Rönnholm joutui myöntämään ehdokashankinnan olleen korona-aikana vaativaa. Selitys ontuu sikäli, ettei pandemia estänyt useita kilpailevia puolueita kasvattamasta omia listojaan sitten viime vaalien.

Enemmän perää voi olla Rönnholmin arvelussa, että SDP:n hyvänä pysytellyt gallupkannatus on saattanut kannustaa vanhempia demareita tekemään suosiolla tilaa nuoremmille ehdokkaille. Ehdokasmäärän selvä lasku kielinee kuitenkin siitä, että nuorempaa väkeä ei ole löytynyt listoille yhtä paljon kuin vanhempia on jättäytynyt niiltä sivuun.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut