Kimmo Kankaan Esalainen: Pitääkö pinnan pitää, kun isoveli pissaa matolle?

Kimmo Kangas

Riittääkö, jos on 90-prosenttisen ihana? Tätä taloudessamme on pohdittu paljon viime aikoina. Ihmissuhteissa moni varmaankin katsoisi prosenttiluvun riittävän mainiosti, toivottavasti näin on meilläkin. Itse tuskin 90-prosenttiseen ihanuuteen kykenen.

Meillä kriittisen arvioinnin kohteena on kuitenkin Simo. Simo on kissa, ja varsin tuore tuttavuus. Simo tuli talouteen tammikuussa pyytämättä ja yllättäen, kuten se kuuluisa faksi pääministerille vuosituhannen alussa. Kankaanpääläisestä löytöeläintalosta oli tarkoitus hakea vajaan vuoden ikäinen Pablo paikkaamaan kissattomaksi jääneessä taloudessa ammottanutta aukkoa, mutta verkon takaa tuijottelikin yllättäen myös Pablon isoveli Simo, silloiselta nimeltään Siili. Naisväen sydämet sulivat ja niin takapenkille tungettiin yhden kantokopan sijaan kaksi.

Siinä missä Pablo otti uuden kodin välittömästi omakseen teini-ikäisen tarmolla ja uteliaisuudella, oli Simo varovaisempi. Ensimmäiset päivät kuluivat järjestyksessä kuivauskaapin alla, vaatehuoneessa ja television takana. Rohkaistuttuaan Simon luonteenpiirteet ovat alkaneet päästä oikeuksiinsa. Suurimmaksi osaksi ne ovat mitä hurmaavimpia. Simo on perheen 6-vuotiaan sanoin varsinainen lullukka ja samalla suosikki.

Mutta sitten on ne pari muttaa. Simo on hyvin äänekäs. Ja hyvin nälkäinen. Simo on nimittäin niin sanotusti komea poika. Meille tullessaan Simo oli sen verran komea, että ruokalistalle otettiin erityisesti komeille pojille tarkoitettua ruokaa. Nälkähän siinä jää. Vielä senkin jälkeen kun on syönyt puolet pikkuveljen ruuista.

Kun äänekkyys ja nälkä yhdistyvät joka aamu noin kello 4.30, ei ilo ole ylimmillään. Simo ääntelee paitsi äänekkäästi, myös hyvin persoonallisesti. Ääntä voisi kuvailla märinäksi. Märinä yltyy etenkin silloin, kun Simon mielestä on ruoka-aika. Eli hyvin usein. Silloin kun Simo ei märise, hän useimmiten kuorsaa. Sangen sympaattinen tapaus siis. Paitsi silloin kello 4.30.

Sitten on vielä yksi asia. Simo ei aina vaivaudu hiekkalaatikolle. Ensin kissanpissasta osansa sai olohuoneen karvamatto. Kissankarkotusaineelle Simo lähinnä hymähteli, joten olohuone on nyt matoton. Toivoimme, että kenties mattoon oli jäänyt viime vuoden loppupuolella kuolleen vanhan kissamme hajuja, tai karvamatto muuten vain oli yksinkertaisesti vastustamaton. Turha toivo. Uusi mieluinen matto löytyi kodinhoitohuoneen kynnysmatosta, vieläpä suoraan hiekkalaatikon edestä. Sille on viime viikkojen aikana ilmestynyt läikkä epäsäännöllisen säännöllisesti.

Joten sellaista se nyt on. Yöheräämisiä ja pissojenpesua. Olemme näemmä taas vauvatalous, vaikka näillä vuosilla ei oikein enää jaksaisi. Niinpä olemmekin menossa käymään eläinlääkärillä. Nälkään tuskin parannuskeinoa löytyy, mutta tuleepa tarkistettua, ettei pissailu johdu mistään terveysongelmasta. Alustavan arvion mukaan taustalla on todennäköisemmin käytösongelma.

Joten sen kanssa tässä nyt opetellaan kai elämään. Että kukaan ei ole täydellinen. Ei ihmisistä eikä kissoista. Ja onhan se 90 prosenttia hyvin paljon enemmän kuin 0 prosenttia.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut