Pääkirjoitus: Lahden seudun MAL-unelmasta tuli vihdoin totta

Asemanseudun maankäytön suunnittelu on yksi monista kehittämishankkeista, joihin MAL-sopimus tuo tullessaan myös valtion tukea. Pro Ilmakuvaus

Kuluva viikko on ollut valtakunnan politiikassa yhtä hulinaa, mutta Lahden kaupungille ja koko kaupunkiseudulle mitä mallikkainta aikaa.

Jo tiistaina varmistui, että seutukuntamme pääsee osalliseksi valtion suurille kaupunkiseuduille ohjaamasta erityisrahoituksesta. Se on tarkoitettu maankäytön, asumisen ja liikenteen pitkäjänteiseen ja vähäpäästöiseen kehittämiseen.

Valtion kanssa nyt solmittu MAL-sopimus julkistettiin torstaina, ja sen perusteella Lahden seudulle on Heinolaa ja Iittiä myöten luvassa jo parin seuraavan vuoden aikana tukea erilaisiin infrahankkeisiin vähintään 12 miljoonaa euroa. Painopiste on aluksi niin kiskoilla kuin pyörillä kulkevassa joukkoliikenteessä sekä kevyessä liikenteessä.

Jatkossa summa voi parhaimmillaan moninkertaistua, sillä valtio on nyt sitoutunut osallistumaan kaupunkiseutumme kehittämiseen myös rahallisesti ainakin vuosikymmeneksi eteenpäin. Rahaa ei tosin heru valtiolta ilmaiseksi, sillä ehtona on, että kunnat sijoittavat itse toisen mokoman tuettaviin hankkeisiinsa.

Ehto ei ole kohtuuton ottaen huomioon, että MAL-sopimusten piirissä olevat hankkeet eivät tapaa olla – eikä niiden pidä olla – mitään turhakkeita, vaan sellaisia, että ne olisi joka tapauksessa hyvä toteuttaa asukkaiden parhaaksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

MAL-sopimukset eivät ole uusi asia, mutta toistaiseksi ne ovat jääneet vain neljän suurimman kaupunkiseutumme herkuksi, jonka maukkaudesta Lahdessakin on voitu vain vesi kielellä unelmoida. Valoa alkoi pilkottaa vasta viime hallitusneuvotteluissa. Niissä linjattiin, että MAL-menettelyä pyritään tällä vaalikaudella laajentamaan seuraavaksi suurimmille kaupunkiseuduille eli Lahden ohella Jyväskylään ja Kuopioon.

Lopputuloksen voi päätellä muodostuneen vähintään tyydyttäväksi.

Kirjaus otettiin täällä vastaan sitovana lupauksena, mutta kesti kaksi pitkää vuotta, ennen kuin sopimus saatiin valmiiksi. Läpihuutojutusta ei siis ollut kysymys, mihin viittaa sekin, että viime syksynä kaupunkikolmikko joutui tiedustemaan hallitukselta, onko sillä aikomusta sitoutua uusien umppaniensa kehittämiseen yhtä vankasti kuin vanhojen.

Ei ole yleisessä tiedossa, mitä hallitus kolmikolle vastasi. Torstaina kuntajohtajat kuitenkin ylistivät valmistunutta sopimusta niin antaumuksellisesti, että siitä voi päätellä lopputuloksen muodostuneen vähintään tyydyttäväksi. Erinomaiseksikin se voi osoittautua, jos sopimus vahvistaa myös yksityisten sijoittajien luottamusta Lahden seutuun lisäpanostusten arvoisena kehittämiskohteena.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut