Ehdokkaalta: Metsä Group pudottaa kilpailijansa pois pelistä pohjoisessa

Sami Korkiakoski

Kemin Veitsiluodon surullisenkuuluisat uutiset tehtaan lopettamisesta vetävät näin entisenä kemiläisenä mielen matalaksi. Stora Enso on pitänyt Kemin Veitsiluodon tuotantoyksikköä toimivana, mutta syitä on monia miksi Stora Enso juuri nyt lopettaa tehtaan. Lapin puun hinta on kallis kilpailevalle yhtiölle.

Metsänomistajat myyvät puunsa mielummin Metsä Groupille, mistä konserni saa merkittävää kilpailuetua Stora Ensoon nähden. Jo tätä faktaa vasten Stora Enson on hankalaa taistella Metsä Groupia vastaan, joka vastikään satsasi jättimäiseen biotuotetehtaaseen.

Pohjoisen metsävarat kohdentuvat yhä vahvemmin tulevaisuudessa Kemin Pajusaaren Metsä Groupin tuotantoyksikköön.

Hallituksen tehtäväksi jää ainoastaan sammuttaa syntynyt tulipalo ja rakennemuutos Kemin Veitsiluodossa.

Kemin kaupungin verotulojen tippuminen on miljoonaluokkaa, ja irtisanotun henkilöstön eläkejärjestely tai uudelleenkoulutustarve tulee pohjoisen kaupungissa ilmeiseksi.

Vaikka valtio osaltaan oli osaomistaja Veitsiluodon tehtaassa, myytävä tuote kannatti niin huonosti, että tehdas joutui vasaran alle.

Siitä tuli musta huhtikuinen tiistai noin kuudellesadalle kemiläiselle paperimiehelle. Ensi vuonna Kemin Veitsiluodon tehdas olisi täyttänyt jo 100 vuotta.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (sd.), Lahti

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut