Pääkirjoitus: Poliisin voimankäytölle vedetään tarkempia rajoja myös meillä

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomitsema putkapahoinpitely johtaa siihen, että poliisi tehostaa henkilökuntansa koulutusta voimankäyttöön liittyvien vaaratilanteiden vähentämiseksi. Mirja Hussain

Kautta Yhdysvaltain kuului syvä helpotuksen huokaus, kun yksi viime aikojen seuratuimmista oikeudenkäynneistä sai tällä viikolla päätöksensä.

Minneapolisilainen tuomioistuin totesi entisen poliisin Derek Chauvinin syylliseksi mustaihoisen George Floydin kuolemaan runsas vuosi sitten tapahtuneessa välikohtauksessa. Floyd tukehtui hengiltä pidätystilanteessa Chauvinin puristettua häntä polvella niskasta minuuttikaupalla.

Surmaajaa odottaa nyt vankeustuomio, jonka pituus selviää myöhemmin. Jo nyt kuitenkin uskotaan, että oikeudenkäynnin vaikutukset voivat ulottua poikkeuksellisen laajalle koko amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Jo vuosi sitten Floydin kohtalo synnytti kautta maailman levinneen Black Lives Matter -liikkeen. Sen mielenilmaukset muistuttavat, etteivät amerikkalaiset ole vieläkään keskenään tasa-arvoisia, vaikka maan perustuslaki on sitä edellyttänyt kohta 250 vuotta.

Valkoihoisen poliisin tuomitseminen mustan miehen tukehduttamisesta oli ennakkotapaus, jonka toivotaan vahvistavan Yhdysvaltain oikeuslaitoksen uskottavuutta myös vähemmistöjen silmissä. Jos näin tapahtuu, se voi osaltaan helpottaa maata yhtä pahemmin riivaavaa vastakkainasettelua ja auttaa uutta presidenttiä Joe Bideniä yhdistämään kahtia jakautunutta kansaansa.

Oma vaikutuksensa oikeuden päätöksellä lienee myös amerikkalaisen poliisin voimankäyttöön, jossa meikäläisin silmin katsottuna vaikuttaisi olevan runsaasti hellittämisen varaa.

Ripeä reagointi osoitti poliisijohtomme elävän ajan hermoilla.

Toki väkivaltarikollisuus on Yhdysvalloissa aivan toista luokkaa kuin meillä. Eikä suomalaisellekaan poliisille ole aina voinut antaa täysin puhtaita papereita, mitä tulee voimankäyttöön syystä tai toisesta pidätettyjä kansalaisia kohtaan.

Lahden poliisilaitoksen putkassa sattui pari vuotta sitten tapaus, jonka johdosta Päijät-Hämeen käräjäoikeus langetti täkäläiselle poliisimiehelle ehdollisen vankeustuomion muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Poliisi oli oikeuden mukaan taltuttanut virkaveljiensä kiinni ottamaa miestä niin voimallisesti, että tämä oli mennyt hetkellisesti elottomaksi. Pikainen elvytys pelasti miehen.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, mutta poliisin ylin johto on jo tehnyt tapauksesta johtopäätöksiä. Niiden perusteella kaikille poliiseille ja vartijoille on pian luvassa tehostettua voimankäyttöön liittyvää koulutusta vastaavanlaisten vaaratilanteiden välttämiseksi (HS 22.4.). Ripeä reagointi osoitti poliisijohtomme elävän ajan hermoilla, vaikka tapahtumat Suomen Lahdessa eivät onneksi johtaneet läheskään yhtä traagisiin seurauksiin kuin Yhdysvaltain Minneapolisissa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut