Ehdokkaalta: Lahteenkin tarvitaan varhaisen avun malli lastensuojeluun

Sirpa Hassinen

Byrokratian vähentäminen perheiden, lasten ja nuorten avunsaannissa on yksi tavoitteistani. Apu suunnataan aivan alkulähteille, koteihin.

Opettajien päälle kaikkea vastuuta ei tule kaataa, vaan heille on suotava työrauha opettamiseen.

Raisiossa on ollut jo vuodesta 2014 lähtien matalan kynnyksen malli, jossa perhevalmentajan voi tilata kirjastosta kotiin, aivan kuin varaisi kirjan. Koulutettu ihminen näkee heti, millaisesta avusta on kysymys. Myös lapsi voi soittaa.

Tämä vähentää byrokratiaa, koska sosiaalitoimea ei parhaimmassa tapauksessa tarvita, kun tilanne ei ole päässyt kärjistymään liian pitkälle.

Raisio palkittiin tästä mallista ja säästökin oli jo miljoonan heti alkumetreillä.

Kiusaaminen on vähentynyt, mutta varsinkin yläkoulussa kiusatut jäävät usein yksin

Koulukiusaamisen raaistuminen ja muut lieveilmiöt ovat erittäin huolestuttavia asioita ja monta surullista kohtaloa voitaisiin pelastaa ennaltaehkäisevin tavoin. Raisiota kannattaisi konsultoida, ja samantapaista mallia on myös Heinolassa. Paljonkohan säästöä on jo saatu tähän mennessä? Kuinka monen perheen asiat järjestyneet?

Lahdessa on vielä paljon moniongelmaisia tapauksia ja sosiaalihuolto on monelle hieman hävettäväkin asia. Kynnys ottaa yhteyttä on korkea. Toki paljon hyvää on saatu aikaan Lahdessakin, kuten nuorille suunnattu Walkers-toiminta. Upeaa, kiitos siitä!

"Vuosien koulukiusaaminen jätti elinikäiset arvet" – ESS:n lukijat kertovat omia kokemuksiaan

Minusta mitkään uudet toimintatavat ja niiden tarkastelu eivät ole turhia. Jos kerran välitetään, niin otetaan selvää ja autetaan ajoissa! Tämä ei ole lisäävä hallintohimmeli, vaan käsittääkseni sitä vähentävä malli.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (kok)

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi