Pääkirjoitus: Malminetsintävaraus keskelle kauneinta Päijät-Hämettä sai nopeasti kansanliikkeen vastaansa

Kalkkisten kylä Kymenvirran rannalla Asikkalassa osuu malminetsintävarausalueen keskipisteeseen. Juha Peurala

Asikkalan, Heinolan ja osin Sysmänkin alueelle vain pari viikkoa sitten hyväksytty malminetsintävaraus on saanut nopeasti vastaansa paikallisen kansanliikkeen, joka viime päivinä on saanut ansaitsemaansa sivustatukea pääkaupunkiseudulta asti.

Koko eteläisessä Suomessa onkin nyt syytä olla valppaana. Brittiläistaustaisen Pallagen-yhtiön varaus osuu keskelle kauneinta ja arvokkainta Päijät-Hämettä, mutta seutu on tärkeä myös tuhansille mökkiläisille, joista iso osa asuu maakuntamme ulkopuolella. Valtakunnallista huomiota on herunut senkin vuoksi, että 500 neliökilometrin laajuinen varausalue sijaitsee aivan Päijänteen kansallispuiston naapurissa lähellä paikkaa, mistä koko pääkaupunkiseutu ammentaa juomavetensä.

"Brittiyhtiö pyytää lupaa myrkyttää Helsingin juomaveden", tulkitsi varausta Twitterissä helsinkiläispoliitikko Osmo Soininvaara (vihr.), joka takavuosina tuli Päijät-Hämeessä tutuksi maakunnan laajan kuntaliitoshankkeen selvitysmiehenä.

Soininvaaran huoli voi olla yliampuva, mutta täysin vailla pohjaa se ei ole. Kaivokset tuottavat parhaimmillaan vaikutuspiirinsä runsaasti taloudellista toimeliaisuutta, mutta ympäristövaikutukset voivat olla pahimmillaan huomattavan kielteisiä, kuten viimeksi on nähty Talvivaarassa. Pallagenin varausalueen pintavedet virtaavat Kymijokeen, joten hereillä kannattaa olla myös Kymenlaakson suunnalla.

Välitöntä vaaraa varaus ei aiheuta, sillä se oikeuttaa vasta pintapuoliseen havainnointiin eikä varsinaiseen kaivamiseen. Tilastollisesti on sitä paitsi todennäköisintä, että matka jää kesken, koska valmiiksi kaivokseksi asti päätyy vain yksi tuhannesta malminetsintähankkeesta.

Laki on kaivosyhtiöitä kohtaan silmiinpistävän suopea.

Tosiasia silti on, että uusia kaivoksia rakennetaan, ja sähköautojen yleistyessä kaivosyhtiöiden kiinnostus on suuntautunut lisääntyvästi eteläiseenkin Suomeen. Jos Päijänteen ja Ruotsalaisen rantamilta löytyy merkkejä esimerkiksi runsaista kobolttiesiintymistä, Pallagenin vireille panema hanke saanee runsaasti lisää vauhtia. Sen takaa vanhanaikainen kaivoslakimme, joka on kaivosyhtiöitä kohtaan silmiinpistävän suopea.

Varausilmoituksen hyväksyneessä Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesissa hankkeeseen liitettyjä uhkakuvia pidetään kaukaa haettuina. Maanomistajat ja muut osalliset pääsevät kertomaan oman näkemyksensä virallisesti sitten, jos Pallagen päätyy tutkimustensa jälkeen hakemaan alueelle malminetsintälupaa. Epävirallisen mielipiteensä kaikki voivat toki esittää jo paljon aikaisemmin, kuten aktiivisimmat kansalaiset ovat jo ennättäneet tehdä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut