Lukijalta: Oppisopimuskoulutus ammattilainen työkaverina takaisi oppilaiden kiinnostuksen

Tate Inervo

Juhani Saimovaaran mielipide mestari–kisälli-koulutuksesta kiinnitti minut tutkiskelemaan omaa työhistoriaani. Oma urani läksi liikkeelle vastaavalla tavalla, jota Saimovaara viisaasti ehdottaa.

Viisitoistavuotiaana pääsin leipurin oppiin, jossa mestarit opastivat minua vaativassa ammatissa ohjeistaen ja käsin näyttämällä. Kuusitoistavuotiaana läksin Ruotsiin oppia kartuttamaan leipomoihin. Vanhemmat ammattimiehet ja mestarit opettivat lisää taitoja.

Päädyin merille toiseksi kokiksi, koska minulla oli jo leipurin ammattitaitoa. Laivoissahan leivottiin leivät siihen aikaan. Ensimmäiset kokit, joilla oli monivuotinen ammatillinen kokemus, opettivat laivakokin vaativia tehtäviä. Siihen aikaan kuuluivat esimerkiksi lihanleikkuu ja ruhojen paloittelu, kalojen perkaus ja fileointi ja puhdistustyöt ”säkäkokille”.

Myöhemmin ammattitaitojen karttuessa ja esimieskoulutuksen jälkeen tulivatkin stuertin, hovimestarin, ravintolapäällikön, ravintoloitsijan, leipomoyrittäjän ja ammatinopettajan toimet. Ollessani työnopettajana Kotkan merenkulkuoppilaitoksessa opettajat ohjasivat näyttäen omalla kokemuksellaan työn tekotapoja laivoissa. Olen vuosikymmenten jälkeen saanut kiitoksia entisiltä oppilailtani.

Lahden ravintolakoulussa huomasin kielteisen muutoksen. Teoriakoulutusta oli runsaasti ja ruoanvalmistus tapahtui pääasiassa koekeittiöissä. Kosketus todelliseen elämään ravintolakeittiöissä jäi vähäiseksi. Oppilaat turhautuivat ja kyllästyivät.

Oppisopimuskoulutus teoriakoulutuksen ohella, ammattilainen työkaverina, takaavat oppilaiden kiinnostuksen ammatteihin joihin he aikanaan valmistuvat. Ei ammatissa ilman niksejä pärjää.

Kosketus todelliseen elämään ravintolakeittiöissä jäi vähäiseksi. Oppilaat turhautuivat ja kyllästyivät.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.