Hanna Myyrän Esalainen: Kuten Ylppö sanoi: ihmisellä täytyy olla hobby

Hanna Myyrä

Edesmennyt arkkiatri Arvo Ylppö lausui joskus kauan sitten jossakin haastattelussa, että ihmisellä täytyy olla jokin hobby. Se jäi mieleen ehkä valitun sanamuodon vuoksi, ehkä siksi, että se sisälsi viisautta. On tärkeää löytää ainakin yksi asia, johon tuntee imua ja joka kiehtoo, antaa mahdollisuuksia opetella aina vain uusia asioita ja joka ei siitä huolimatta välttämättä niin sanotusti tuota mitään.

Harrastus on oikeastaan erittäin vähättelevä ilmaus kaikelle sille toiminnalle, jota ihmiset tekevät muuten kuin ansiotyönään. Moni saa harrastuksesta merkittävimmän sisällön elämälleen, ja ihailen usein sitä palon ja vaivan määrää, jolla ihmiset harrastuksiinsa paneutuvat. Aktiiviset harrastajat eivät säästä aikaa ja usein rahaakaan opetellakseen taitoja ja tehdäkseen asioita, joille ei välttämättä jokapäiväisessä arjessa ole hirveästi käyttöä.

Monet hankkivat syvällistä tietämystä omasta kiinnostuksen kohteestaan ja ovat tunnettuja asiantuntijoita saman alan harrastajien joukossa.

Toki useimmilla meistä on myös harrastuksia, joihin voi ja kannattaakin suhtautua kevyellä otteella. Jokaisen kuntosalilla käyvän ei kannata tavoitella fitnessuraa eikä jokaisen hölkkääjän maratonin juoksua. Silti tietämys oikeasta tekniikasta ja pienet edistysaskeleet ovat merkittäviä harrastuksen motivoinnissa.

Motivaatio voi puolestaan lopahtaa, jos kokee, ettei pysty oppimaan enempää tai että omat kyvyt eivät riitä. Sekin on varmasti tuttua monille.

Omista harrastuksista löytyy tällaiseksi esimerkiksi golf, josta pidän, joka on mainio liikuntamuoto ja jossa tutustuu kivoihin ihmisiin. Golf vaatii kuitenkin aikaa ja harjoittelua, jotta siinä voi edistyä.

Kun alkoi tuntua siltä, että kentältä palaa yhä useammin harmistuneena omaan tyrimiseensä kuin pystyi nauttimaan niistä muutamasta onnekkaasta osumasta, jotka loivat illuusion pelin sujumisesta, siirsin mailat joksikin vuodeksi vinttikomeron uumeniin. Tallessa ne vielä ovat, ja jonakin päivänä otan ne esille. Lihasmuistissa on vielä moni hyödyllinen taito, tosin niin saattaa olla moni virhekin.

Luontoharrastus on siitä kiitollinen laji, että siinä pärjää kuka tahansa ja luonnossa voi kulkea vain nauttimassa liikkeestä, ympäristöstä, äänistä ja tuoksuista. Toisaalta siitäkin voi saada enemmän irti, jos opettelee tuntemaan esimerkiksi kasveja ja lintuja, joita näkee.

Viisi vuotta sitten sain päähäni aloittaa lintuharrastuksen ja innostettua sisareni mukaan. Yleiset lintulajit olivat tuttuja ennestään, mutta on ollut palkitsevaa oppia uutta ja "löytää" lajeja, joista ei ollut kuullutkaan. Viisi vuotta on lopulta hyvin lyhyt aika tunnistamisen opetteluun, mutta koko ajan kehittyy ja juuri se motivoi.

Äänen perusteella tunnistaminen on jo itsessään mainio lisämauste, ja sitäkin oppii laji kerrallaan. Eniten vaikeuksia tuottaa nopeasti yli pyrähtävä lintuparvi, vaikka jotakin luokittelua pystyisi jo tekemään lentotavan perusteella.

Näin keväällä voi vain ihmetellä sitä luonnonvoimaa, joka lennättää tuhansien arktisten hanhien parvet laiduntamaan samoille tulvapelloille. Se tekee aina vaikutuksen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.