Ehdokkaalta: Ari Saukon väitteillä rokotusjärjestyksestä ei ole katetta

Sami Korkiakoski

Kirjoittaja Ari Saukko väittää Etelä-Suomen Sanomissa (17.3), että rokotusjärjestystä muutetaan niin, että maahanmuuttajat saisivat rokotteen ennen riskiryhmäläisiä. Tietääkseni Suomen hallitus noudattaa kansainvälisen WHO:n arvoviitekehikkoa koronarokotuksen järjestyksestä.

Vaikka terveysasiat kuuluvat kansallisen hallintojärjestyksen piiriin, Euroopan komissio on antanut vapaat kädet päättää tiettyjä kohderyhmiä ensimmäisten rokotettavien joukossa.

Rokotusjärjestys ei ole mikään poliittinen kysymys vaan lääketieteellinen. THL on täsmentänyt rokotusjärjestystä iän, riskitekijöiden sekä vakavalle taudille alttiuden perusteella. Mielestäni keskusta tai mikään muukaan puolue ei lähde politikoimaan näin vakavalla asialla kuin rokotusjärjestyksellä, jos siihen on annettu vahva lääketieteellinen suositus.

Rokotusjärjestyksen prioriteettilistalla on aina ollut ensin terveydenhuollon henkilöstö, joka toimii ympärivuorokautisessa hoivassa tai covid-hoidossa ja sitten ikääntynyt väestö, joilla on koronasairaudelle altistavia perussairauksia.

Ari Saukon lätkätermein kirjoittaja itse ampuu ohi tyhjästä maalista, kun lähtee spekuloimaan asialla, jonka voi kuka tahansa tarkistaa THL:n sivuilta. Pandemia-aikana kuuntelisi mielellään, mitä asiantuntijat asiasta sanovat.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (sd.), Lahti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut