Lukijalta: Kysymyksiä Lahti Energian tulevaisuudesta – kun vastaukset saadaan, päätöksenteko on helppoa

Aarre Päri

Jouko Kuisma ( ESS-mielipide 22.3.) toivoi, ettei Lahti Energian myyntipäätöksiä tehtäisi "musta tuntuu"-periaatteella. Energiayhtiömme myyntiasiaan ovat ottaneet aikaisemmin kantaa tämän lehden palstoilla myös varatuomari ja JHT-tilintarkastaja Juha Tapiola, sekä energiayhtiömme entinen toimitusjohtaja, DI Eero Seesvaara.

Me lahtelaiset sähkön ja lämmön käyttäjät voimme olla tyytyväisiä siihen, että meillä on asiantuntijoita omassa kaupungissamme ja he ovat omalta osaltaan halunneet tuoda asiantuntemuksensa käyttöömme. Voisin uskoa, että heillä on tässä asiassa yhdessä enemmän asiantuntemusta kuin kenelläkään konsultilla tässä maassa.

Viime vuosikymmeninä energiayhtiöitämme on myyty keinottelijoille pääosin ideologisin perustein, mikä on nähtävissä täällä Lahdessakin. Energiayhtiön myynnin päämeklarina häärii pääosin kokoomus ja vastaan haraajana vasemmisto.

Jotta tulevia päätöksiä ei tehtäisi mutu-tuntumalla, toivoisin energiayhtiömme omistajana ja asiakkaana, että me kaupunkilaiset ja päättäjät saisimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Mikä merkitys on tulevaisuudessa sillä, että meillä Lahdessa energiantuotanto on jo nyt hiilidioksidivapaata ja emme joudu tulevaisuudessa ostamaan päästöoikeuksia kuten kilpailijamme. Samalla voitaisiin arvioida myös, mikä päästöoikeuksien hinta on tulevaisuudessa ja sen vaikutus, jos myisimme yhtiömme veroparatiisiyhtiöille?

Mikä merkitys on energiayhtiöllemme sillä, että liikenne sähköistyy tulevaisuudessa ja öljylämmityksestä joudutaan luopumaan?

Energiayhtiömme myyntiasia tulee varmasti uudelleen esille heti kunnallisvaalien jälkeen.

Voimalaitosten käyttöikä on pitkä, hyvin huollettuna yli 40-vuotta. Mikä on nykyisten lainojen kuoletusaika voimalaitoksen käyttöikään verrattuna? Sillä on suuri merkitys yhtiön osingonmaksukykyyn tulevaisuudessa.

Sähkön siirtohinnalla on suuri merkitys täällä oleville yrityksille, itse kaupungille ja sen asukkaille. Tällä hetkellä sen vaikutus laskelmieni mukaan esimerkiksi keinottelijoiden omistamaan Carunaan verrattuna on lähes 20 miljoonaa euroa vuodessa meidän lahtelaisten ja hollolalaisten hyväksi.

Siihen on lisättävä vielä kaukolämmityksen hinnan vaikutus, joten tästä olisi hyvä saada todellista faktaa päättäjille energiayhtiömme nykyjohdolta.

Mikä merkitys on nyt ja tulevaisuudessa yritysten sijoittumiselle sillä, että meillä sähkön ja kaukolämmön liittymismaksut ovat kertaluokkaa edullisemmat ja sähkön siirtomaksut kymmeniä prosentteja edullisemmat kuin lähikaupungeissamme.

Minkälainen vaikutus sähkön ja lämmönkäyttäjille on, jos energiayhtiömme omistus siirtyy yhtiöille, jotka ovat jo nyt ilmoittaneet kymmenien prosenttien siirtohinnan korotustarpeesta? Ja onko omalla energiayhtiöllämme vastaavia tarpeita?

Kuinka paljon työpaikkoja häviää kaupungistamme energiayhtiön myynnin jälkeen? Niitä on aikaisemmin siirtynyt energiayhtiökauppojen myötä esimerkiksi pääkaupunkiseudulle.

Olisiko Lahtelaisten järkevä myydä Hollolan kunnan alueen sähköverkko esimerkiksi Elenialle? Mikä vaikutus sillä olisi Lahti Energian talouteen ja mitä se merkitsisi Hollolan kunnalle, sen yrittäjille ja asukkaille?

Energiayhtiömme myyntiasia tulee varmasti uudelleen esille heti kunnallisvaalien jälkeen. Kun edellä oleviin kysymyksiin saamme asiantuntijoilta tosiasioihin perustuvat vastaukset, päätöksenteko on helppoa, eikä perustu mutuun.

Näin kunnallisvaalien alla on tietenkin hyvä muistuttaa, että olemme tässäkin asiassa suuresti vastuussa tuleville sukupolville siitä, miten ja kenen ehdoilla kaupunkiamme kehitetään. Vetoankin teihin äänestäjiin: käyttäytykää vastuullisesti vaaliuurnilla, valitkaa älykkäitä henkilöitä päättäjiksi, ettei meidän tarvitse tulevaisuudessa katua valintojamme.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.