Päivi Piiraisen Esalainen: Ilon, riemun ja mielihyvän oppivuodet pitäisi osua elämän parhaimpaan aikaan

Päivi Piirainen

Päivi Piirainen

Muutamia vuosia sitten istuskelin esikoisen ja hänen kumminsa kanssa laiturilla. Oli syyskesä ja koulut alkamassa ihan pian. Kesäloman viimeisiä päiviä vietettiin laiskasti lekotellen ja vettä laiturin nokassa polskutellen.

– Mieti, nämä ovat sinun viimeisiä päiviä lapsena. Kohta sinua kohdellaan kuin aikuista, kummi jutteli kummilapselleen.

– Juu, nuori vastasi ja hyppäsi pommilla veteen.

– Tarkoitan, että lukiossa on ihan erilaista kuin peruskoulussa, kummi jatkoi.

– Jep, nuori sanoi ja häipyi seurastamme jonnekin rauhalliseen paikkaan katsomaan videoita ja kuuntelemaan musiikkia.

Kun asia oli otettu puheeksi, me aikuiset vaivuimme omiin lukiomuistoihimme.

– Elämän parasta aikaa, ehdottomasti, vakuuttelimme toisillemme.

Huolet ja murheet eivät paljon painaneet, oli vapautta ja sopivasti vastuuta. Ajatus, että maailma oli vain meitä varten, vahvistui opiskelujen edetessä. Missään tai kenelläkään ei ollut niin paljon viisautta kuin meillä ja tässä harhassa saimme rauhassa liehottaa ympäriinsä.

Lukio oli meille juuri sitä gaudiumia (iloa), josta ylioppilaille tutussa latinankielisessä juomalaulussakin lauletaan. Itselleni varsinainen opiskelu ja oppiminen muodostivat ilosta kolmanneksen, suurin osa riemusta ja mielihyvästä rakentui kaikesta muusta: kasvusta, kavereista ja höntsäämisestä.

Pari viikkoa sitten opettaja ja kirjailija Arno Kotro totesi Suomen Kuvalehdessä (SK 12.3.) julkaistussa esseessään, että lukiosta on tullut ylioppilaskirjoituksiin valmentava painekattila ja hikipaja, jossa oppiaineet pannaan tiukkaan tärkeysjärjestykseen.

"Lukiovuosiin soisi kuuluvan se, että jää aikaa nähdä kavereita, ehkä seurustella, perustaa bändi, kokeilla monenmoisia harrastuksia, hullutella ja bilettää, mutta onnistuuko enää? Pitkää matematiikkaakin opiskelee hampaat irvessä pisteiden takia moni sellainen, jota aine ei muuten motivoi", Kotro kirjoittaa.

Asia jäi pohdituttamaan. Systeemi ajaa lukiolaiset laskelmoimaan ja stressaamaan, mitä ainetta ja kuinka paljon kannattaa opiskella. Nurkissa kasvavat kirjapinot ovat valtavia puhumattakaan bitteinä ostettujen e-kirjojen määrästä. Toki tajuan, että kirjojen määrä ei ole suoraan verrannollinen oikeasti luettujen sivujen määrään.

Kysäisin nuorilta, miten he itse ovat opiskeluajan kokeneet. Onko lukioaika ollut rankkaa? Onko opiskelun lomaan mahtunut myös riemua ja iloa?

Pöydän ääressä istuivat lukiolaiset Kannaksesta, Tiirismaalta ja yhteiskoulusta. Lukiolaisten mietteet opiskelusta ja lukioajasta olivat, yllätys kyllä, erittäin positiivisia.

Yksi sanoi, että lukio ei olekaan niin työlästä kuin peruskoulussa yhdeksännellä luokalla oli peloteltu. Toinen sanoi, että etäopiskelua lukuun ottamatta on ollut mukavaa, on kavereita ja muutakin elämää. Kolmannen mielestä lukiossa on annettu vapaus ja siellä saa olla aikuinen. Opettajille lähti kiitoksia ja terveisiä.

Olin ymmärtävinäni, että ilmassa väreilivät tyytyväisyys ja mielihyvä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.