Markus Pirttijoen Esalainen: Uudessa normaalissa on paljon hyvää, mutta sillä on myös hengenvaarallinen kääntöpuoli

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Sosiaalisen median syövereistä pulpahti viikolla kuva, jossa on tietokoneen näppäimistö, kahvikuppi sekä taustalla pätkä paneeliseinää ja sängyllään pötköttävä koira. Maaliskuun 17. päivänä otettu kuva oli mökiltä. Se oli tiistai. Edellisenä päivänä valtioneuvosto oli tasavallan presidentin kanssa todennut poikkeusolot ja siihen liittyviä valmiuslakeja alettiin ottaa käyttöön.

Olin vetäytynyt poteroon, perunakuopasta seuraavaan: vapaa-ajanasunnolle. Se oli oikeastaan aika metkaa. Päivät menivät koneen ääressä kuin konttorilla ikään, mutta työpäivän jälkeen saattoi siirtyä korjaamaan lahonnutta aidanpätkää ja kuunnella samalla kännykästä hallituksen suoraa tiedotustilaisuutta. Illalla saunanlämmityksen lomassa ehti vielä keskustella koronauutisoinnistamme eri somekanavilla.

Nämä muistot palasivat mieleen, kun tämän viikon keskiviikkona, maaliskuun 17. päivänä, tuo vuoden vanha kuva putkahti näytölleni. Havahduin siihen, että olen saman pöydän ääressä, edessä sama tietokone ja vieressä sama kahvikuppi. Sama koirakin kuorsasi taustalla samaa vilttiä tyynynään käyttäen.

Tilanne ei kuitenkaan ollut sama kuin vuosi sitten. Ensinnäkään nyt ei ollut asiaa mennä korjaamaan aidanpätkää. Puolen metrin kinos piti siitä huolen. Isompi ero oli kuitenkin se, että tämä niin kutsuttu etätyö ei enää tunnukaan niin metkalta tai erityiseltä. Kysymys on siitä, että ihminen oppii ja omaksuu uusia asioita. Plastiikkakirurgi Maxwell Maltz on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Hän havaitsi, että potilailla kesti 21 päivää aikaa tottua uusiin asioihin kuten nenään tai muokattuihin kasvonpiirteisiin.

Yhtymä julkaisi koronavideon: "Väestö on koetuksella, mutta nyt tarvitaan vielä viimeinen puserrus"

Samaa voi testata vaikkapa hankkimalla uudet silmälasit. Kolmen viikon kuluttua kannattaa peilin edessä miettiä, vieläkö hätkähdän ulkonäköäni. Koronan kanssa olemme saaneet elää miltei 20 kertaa sen ajan, joka Maltzin mukaan kestää uuden hyväksymiseen. Ei siis ihme, jos työskentely mökillä tai joku muu vanhasta normaalista poikkeava ei tunnu enää ihmeelliseltä. Monesta asiasta on tullut se uusi normaali.

Vaan pitäisikö siitä sitten olla huolissaan?

Korona-aika on opettanut meitä hyppäämään digiloikalla karttakirjan yli. Yhä useampi pystyy osallistumaan verkossa esitettäviin tilaisuuksiin, kun etäisyydellä ei ole enää merkitystä. Päivittäiseen työmatkaan kulunut aika voi olla monelle iso säästö. Olen kuullut useammaltakin kollegalta, ettei mikään uudistus ole edistänyt työhyvinvointia niin paljon kuin etätyöskentely.

Kolikon kääntöpuoli uudessa normaalissa on se, että adrenaliinimme ei enää erity koronan vuoksi. Emme välttele ihmisiä emmekä hamstraa wc-paperia ja jauhelihaa. Käsienpesukin saattaa unohtua ulkoa tullessamme.

Nyt ei enää tahdo jaksaa tai välittää. Ja juuri nyt pitäisi.

On olemassa riski, että koronaviruksen holtittoman leviämisen vuoksi terveydenhuoltomme kantokyky pettää. Sama uhkaava tilanne oli vuosi sitten ja ehkä isompana, kuin julkisuuteen kerrottiinkaan. Silloin ohjeistukset otettiin vakavasti.

Sotiamme muisteltiin aikakauslehdessä Kansa taisteli. Voisimmekohan elää niin, että tästä ajasta saisi teoksen Kansa totteli?

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.