Teppo Koskisen Esalainen: Tee kuin surrealistit: eksy kaupungille, koska se on nyt parasta, mitä meillä on

Teppo Koskinen

Tämän hetken keskeinen tyytymättömyyden aihe on tylsyys, koska koronaepidemian hallinnassa pitäminen on vienyt meiltä virikkeet: ystävien ja läheisten tapaaminen on pannassa, ravintolat kiinni, kulttuuririennot ajettu alas.

Matkustaminen on joko mahdotonta, hyvin vaikeaa tai moraalitonta.

Netflix turruttaa pään, samoin some. Kirjallisuuden aiheuttamat niska-hartiaseudun ongelmat ovat koronan jälkeen seuraava epidemia, koska säätila ei ole suosinut ulkoliikuntaa. Lenkkeilläkään voi määräänsä enempää, vaikka määrä toisinaan näyttää olevan melko suuri.

Keksimme keinoja paikata sitä mitä puuttuu. Ongelmana on, että keksityt keinot muistuttavat meitä siitä, mikä puuttuu: korvike on aina valjua.

Tylsyys hiipii olemukseemme, koska ihminen tarvitsee uutta.

Arkipäivän tylsyyden kukistamiseen kehiteltiin satakunta vuotta sitten oivallisia keinoja. Surrealisteina tunnetuksi tulleet pariisilaiskirjailijat ja runoilijat alkoivat ensin kiinnittää huomiota arkipäivän outouksien runollisuuteen. Esimerkiksi unen ja valveen rajatila tuottaa jännittäviä tulkintoja maailmasta, samoin arkiesineiden näkeminen erilaisessa, tavallisen käytön yhteydet katkaisevassa ympäristössä.

Siitä oli lyhyt matka tutun ja arkipäiväisen tekemiseen erikoiseksi ja hämmentäväksi, kummallisen estetiikan tuottamaan haltioitumiseen ja mielihyvään.

Esimerkiksi automaattikirjoituksella tuotetut runot nostivat esiin kummallisen kiehtovia kielikuvia. Tavallisten sanojen ja arkisten esineiden kuvausten asettaminen satunnaisiin yhteyksiin tuotti uusia, päätä veivaavia tapoja nähdä ja kokea maailma: ”Kiukun moninaisten hohteiden joukosta katselen ovea, joka läimähtää kuin kukan korsetti tai koululaisen pyyhekumi”, André Breton ja Philippe Soupault runoilevat Magneettikentissään (1919: suom. Savukeidas 2013).

Kun tässä kerran pääsee alkuun, alkaa merkillisiä sattumia nähdä siellä täällä. Olennaista on nimittäin pitää mielensä avoimena sille, miten maailma itsensä paljastaa. Hedelmällisiä sattumuksia voi myös provosoida esiin vaikkapa eksymällä kaupungille, seuraamalla karttaan piirrettyä viivaa tai seuraamalla sitä, miten kummalliselta maailma itsessään näyttää, kun sitä katsoo sellaisena, kuin se on.

Surrealistit halusivat kukistaa tylsyyden ja palauttaa arjen mieltä kiehtovan outouden. Sellainen asenne voi pelastaa myös meidät tylsyydeltä silloin, kun uutuuden ja hämmästyksen aiheet pitää löytää musertavan tavalliseksi muuttuvasta arjesta.

Aletaan kiinnittää huomiota kahvikupin tuomitsevien polvien liitoon.

Tai astutaan kadulle ja flaneerataan, kun vielä voimme, sellaisella asenteella, jollaista André Breton tuoreessa ja kehutussa runojensa suomennoksessa kuvaa:

”Hyvästi aamunkoitto! Astun ulos kummitusmetsästä; uhmaan maanteitä, polttavia ristejä. Siunaava lehvästö vie minut harhaan. Elokuu on vailla lovia kuin myllynkivi.

Pidä näköala, nuuhki tilaa ja keri konemaisesti savut. (…)” ( Unen hiekkarannoilla, Sammakko 2020)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.