Pääkirjoitus: Vaalien siirtämiselle oli perusteita, mutta poikkeus ei saa tulla tavaksi

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mielestä kuntavaalien lykkääminen voi lisätä äänestysaktiivisuutta, jos äänestäminen tuntuu turvallisemmalta kesäkuussa kuin huhtikuussa. Tomi Hirvinen / Lehtkikuva

Puoluesihteereiden päätös siirtää kuntavaalit huhtikuulta kesäkuulle vakavan koronatilanteen takia on nostattanut runsaasti kriittistä keskustelua. Ja hyvä niin, sillä perusteellinen jälkipuinti on tarpeen yksin sen varmistamiseksi, ettei poikkeuksesta pääse tuleman uutta maan tapaa tulevien kriisien yhteydessä – tai niiden varjolla

Toki vaalien siirtäminen ei ole demokratian toteutumisen kannalta yhtä paha takaisku kuin niiden jättäminen kokonaan väliin, mihin meillä on jouduttu turvautumaan sotavuosina. Nyt ei sentään jääty odottamaan koronapandemian täydellistä väistymistä, vaan ainoastaan lykättiin vaaleja vähän eteenpäin tautitilanteen parantumisen toivossa.

Puolueiden kannatuksessa ehtii tuskin tapahtua parissa kuukaudessa niin dramaattisia muutoksia, että lykkäys ruokkisi merkittävissä määrin uusia poliittisia salaliittoteorioita. Tosin perussuomalaiset saattoivat raivata kaiken varalta niille lisää tilaa jättäytyessään ainoana puolueena vastustamaan muuten yksituumaista päätöstä.

Vielä viime viikon lopulla puoluesihteerit ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) olivat vankasti sitä mieltä, että vaalit pidetään huhtikuussa. Mielen muuttivat terveysviranomaisten tuoreimmat arviot epidemian kehittymisestä.

Häkellyttävät luvut saivat oikeusministeriön uusimaan kuukauden takaisen esityksen vaalien siirtämisestä, ja tällä kertaa se tuli hyväksytyksi. Takkinsa vilkkaasti kääntäneitä puolueita runsaammin on moitteita saanut osakseen oikeusministeriö. Ministeriön olisi arvostelijoiden mielestä pitänyt varautua nähtyä paremmin järjestämään vaalit sovitun aikataulun mukaisesti koronatilanteesta riippumatta.

Luotettavaa etä-äänestystä ei tähän hätään ole tarjolla.

Oikeusministeriöstä on puolustauduttu korostamalla, että teknisesti vaalit olisi voitu järjestää ajallaan. Huoli kohdistuikin ensisijaisesti äänestäjien terveysturvallisuuteen. Ristiriitaa ministeriö näki myös siinä, jos kansalaisia olisi huhtikuussa kannustettu yhtä aikaa sekä käyttämään äänioikeuttaan että välttämään kontakteja, äärimmillään jopa liikkumisrajoitusten nojalla. Kesäkuussa tilanne lienee merkittävästi parempi, mikä voi näkyä myönteisesti myös äänestysaktiivisuudessa.

Takuuvarmasti terveysturvallisen äänestämistavan tarjoaisi pandemian oloihin vain luotettava etäjärjestelmä, mutta sitä ei tähän hätään ole tarjolla. Eikä taida tullakaan, ellei sähköisen äänestyksen tietoturvallisuuteen ja luotettavuuteen liittyviä uhkia saada täysin eliminoiduksi. Toistaiseksi asiantuntijat ovat arvioineet riskit aivan liian suuriksi, jotta vaalit kannattaisi siirtää verkkoon.

Siirry vaalikoneeseen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.