Lukijalta: Ratsaille,pojat!

Pekka Pasanen

Toimittaja Mervi Pasanen kirjoitti aloittelevan ratsastajan ongelmista.

"Kantapäät alas" on varmasti tuttu kaikille jotka totuttelevat ensimmäisiä kertoja harrastukseen.

Tuo komento oli minullekin arvoitus niin kauan kunnes oivalsin miksi niin pitää tehdä. Kun katsoo tarkkaan oikeita ratsastajia, niin aloittelija ehkä hämmästelee kuinka on mahdollista ratsastaa niin että vain kenkien kärjet ovat jalustimella.

Tunnustan, että asetin tavoitteita toisen puolesta

Siinäpä se, kantapäät alas, niin alkaa onnistumaan.

Olin joskus alta viidentoista ikäisenä vannonut että en ikinä koske hevoseen. Syynä oli, että olin setäni maatilalla joutunut puolipakotettuna ajamaan hevosta heinäpellolla setäni sairauden takia.

" Helppo homma, mitäs tuossa nyt nyt on erikoista", saattaa joku todeta.

Missä ovat pojat? He, jotka kipeimmin tarvitsisivat järkevää tekemistä.

Ei ollut helppoa, sillä hevonen totteli vain setääni ja minua se vei kuorminen milloin mistäkin, usein sarkojen yli poikittain jolloin rekeen tehty kuorma saattoi kaatua.

Vuosikymmeniä myöhemmin asuimme hevostilalla, jossa meillä oli omia hevosia. Naisten tietysti. Kunnes sitten kauan hommaa seuranneena tuli ajatus, että jospa minäkin. Niin sitten huomasin yhtenä päivänä, että omistan aran ja mitään osaamattoman suomenhevostamman.

Tämä kaikki johdantona sille, mitä aion sanoa.

Keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta että iso osa nuorista voi pahoin.

Se koskettaa, ja olen monesti miettinyt voisiko ratsastus ja hevosten hoito tarjota apua siihen. Tyttöjähän talleilla pyörii jo nyt, mutta missä ovat pojat? He, jotka kipeimmin tarvitsisivat järkevää tekemistä.

Oman hevosen myötä minulle avautui maailma, joka tarjosi mahtavia elämyksiä. Askel askeleelta koulutimme toisiamme ja parin vuoden kuluttua uskalsimme lähteä pihapiiriä kauemmas. Vesivehmaan kankaat tarjosivat loistavat maastot, koulusta ja esteistä kun emme piitanneet.

Mutta ne pojat! Olen varma, että nuori jonka on pakko uhota kartsalla olisi parin tallireissun jälkeen melko nöyrää kun huomaa että hevosta ei voi käskyttää mihinkään, ellei se itse halua.

Hevosesta löytyy myös se läheinen, jota ilman moni nuori ajautuu hunningolle. Jo hevosen hoito antaa mahtavia elämyksiä, saati sitten kun pääsee ratsaille.

Kaikkien ei tarvitse tähdätä kilpailuihin, riittää kun oppii alkeita ja pääsee ratsaille. Yksi upeimmista kokemuksista on ratsastaa ilman satulaa kovalla pakkasella rauhallista käyntiä, kun hevonen huokuu lämpöä.

Ratsastuksesta riittää loputtomiin myönteisiä puolia. Ainoa huono asia on, että se maksaa. Olen usein miettinyt, kuinka saataisiin järjestettyä harrastus siten, että sitä voisi harjoittaa myös nuoret, joilla ei siihen ole taloudellisesti muuten mahdollisuutta.

Yksikin poika pois kadulta tallille on voitto nuoren hyväksi. Ja pojat, rohkeasti mukaan, suurin osa maailman parhaista ratsastajia on miehiä.

Hankin oman hevosen 55-vuotiaana ja ratsastelin sillä yli 10 vuotta. Sitten tuli aika luopua maatilasta ja hevosista.

Oma hevoseni on tällä hetkellä Niinisalon Ratsastajien tallilla. Lahjoitin hevoseni sinne, sillä halusin sille parhaan mahdollisen paikan. Hevonen on yt- tallin ykkösmaasturi, sillä se on erittäin varma ja kaikin puolin ihanteellinen myös aloittelijalle.

Tottelee lempinimeä Vinkku, oikea nimi Etu-Kirma.

Moni palaa satulaan vuosien tauon jälkeen ja yllättyy – tallielämä on muuttunut täysin

Laji, jota ei opi koskaan täydellisesti, pitää koukussaan Kari ja Olavi Savutietä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut