Lukijalta: Taide tarvitsee tukea yli koronakriisin

Elisa Lientola, Jouni Kaikkonen

Kulttuuriala on kärsinyt koronasta eniten heti lentoliikenteen jälkeen. Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat freelancerit ja itsensätyöllistäjät, joiden tulotaso on alhainen ja ansioperustainen sosiaaliturva poikkeuksellisen heikko.

Turvan heikkous ei johdu taiteilijoista itsestään, vaan työnteon muotojen moninaisuudesta. Taiteilija saattaa maksaa vuoden aikana niin palkkatyön tyel-maksua, yritäjän yel-maksua kuin apurahakaudesta myel-maksua, mutta tulojen jakautuessa kolmeen siiloon, ei ansioperustaista turvaa työttömyyden varalle synny.

Apurahakausi ei myöskään kerrytä työssäoloehtoa.

Taiteilijoita tulkitaan herkästi omassa työssä työllistyviksi, vastoin todellisuutta. Usein he myös joutuvat työttömyysturvansa turvatakseen luopumaan epätarkoituksenmukaisesti alalle tyypillisistä työllisyyden edellytyksistään.

Taiteen tekemistä usein rahoitetaan muulla työllä kuten opetuksella, työpajoilla ja asiantuntijapuheenvuoroilla tai vaikkapa matalapalkkaisten palvelualojen työllä. Nyt nämä tulonlähteet varsinaisen työn rahoittamiseksi ja elämisen turvaamiseksi tyrehtyivät

Teatteri- ja medialan ammattiliitto TEME:n selvityksen mukaan pelkästään freelancerit ovat menettäneet 32 miljoonaa euroa koronavuoden aikana. Se on paljon huomioiden taitelijoiden koulutukseen nähden hyvin matalan ansiotason. Samaan aikaan kunnat ovat säästäneet merkittävästi monissa palveluissa. Lahdessa jäi 2020 myös kulttuurirahoitusta käyttämättä tapahtumien peruuntuessa.

Apurahakausi ei myöskään kerrytä työssäoloehtoa.

Moni taiteilijoita työllistävä taho on niin ikään kaatumassa koronaan, mikä johtaisi vähäisten työllistävien rakenteiden katoamiseen ja negatiivisiin aluetalousvaikutuksiin valtionosuus- ja myyntitulojen jäädessä kotiutumatta alueelle jatkossa.

Lahdessa kulttuuritoiminta rakentuu vahvasti vapaan sektorin työn hyödyntämiselle.

Jotta se on olemassa laadukkaan, moninaisena kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukena ja alueen vetovoimana jatkossakin, esitämme, että taidetta ja sen tekijöitä tuetaan turvaamalla taiteilijoita työllistävien tahojen talous koronakriisin yli.

Lisäksi jaetaan puolivuotisia työskentelyapurahoja taiteelliseen työhön ammattilaisille ja ostetaan kevääksi ja kesäksi esityksiä palvelutaloille, kouluille ja päiväkoteihin koronarajoitusten puitteissa.

Kirjoittajista Lientola on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Lahdessa ja Kaikkonen vihreiden.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut