Lukijalta: Julkinen hankkija ei voi maksaa ylihintaa, jos tuotteen voi hankkia luotettavasti ja kustannustehokkaasti muualta

Rain Mutka Hallintojohtaja, Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuden merkitys on noussut kuluneen vuoden aikana vahvasti esiin. Hyvä niin, sillä meitä kaikkia tarvitaan sen ylläpitämiseen.

On tärkeää, että yritysten ja julkisen hallinnon yhteistyö sujuu ja että molemmat huolehtivat kriisitietoisuudestaan ja kyvystään reagoida muuttuvaan toimintaympäristöön.

Moni yritys on nähnyt pandemiassa myös mahdollisuuden laajentaa tuotantoaan ja edistää näin Suomen huoltovarmuutta, kuten tässäkin lehdessä on ansiokkaasti kerrottu (ESS 26.2. ja ESS pääkirjoitus 27.2.).

Kotimaisten tuottajien sivuuttaminen vaarantaa huoltovarmuuden

Huoltovarmuustyön luonteeseen kuuluu, että se toimii puskurina häiriö- ja kriisitilanteissa.

Tavoitteemme Huoltovarmuuskeskuksessa on, että pystymme yhdessä yrityselämän ja muiden tahojen kanssa huolehtimaan siitä, että myös kriisitilanteissa yhteiskunta toimii ja elämä jatkuu mahdollisimman häiriöttä.

Terveydenhuollon suojavarusteiden hankinta tuli Huoltovarmuuskeskukselle pandemiaan liittyvänä erityistehtävänä vuosi sitten.

Alun hankaluuksien jälkeen hankinta organisoitiin nopeasti uudelleen ja vuoden 2020 aikana hankimme kaikkiaan yli miljardi kappaletta erilaisia suojavarusteita sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin.

Huoltovarmuuskeskus oli yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa käynnistämässä kotimaista suojainvarustetuotantoa ja olemmekin tehneet hyvää yhteistyötä parinkymmenen kotimaisen yrityksen kanssa.

Hankintasopimukset näiden yritysten kanssa on tehty kaupalliselta pohjalta ja niin, että myyjä on voinut hinnoitella tuotantoa varten tarvittavat investoinnit osaksi kauppahintaa.

Julkisen hankkijan on arvioitava ostojaan resurssien tehokkaan käytön näkökulmasta, eikä voi maksaa ylihintaa tuotteesta, jonka voisi hankkia luotettavasti ja kustannustehokkaasti muualta.

Hankintalaki ei anna mahdollisuutta painottaa kotimaisuutta kilpailutuksissa, mihin myös ESS kiinnitti pääkirjoituksessaan huomiota.

Huoltovarmuuskeskus tekee kuitenkin jatkuvasti osana varautumistyötä Suomessa toimivien yritysten kanssa sopimusjärjestelyjä ja muita toimenpiteitä, joilla turvataan kriittisten tuotteiden saatavuus myös poikkeusoloissa.

Huoltovarmuuden kannalta kriittisissä tuotteissa ja kotimaisen tuotantokyvyn ylläpitämiseksi on mahdollista tehdä yritysten kanssa tuotannon varautumisjärjestelyjä, joilla voidaan edistää jatkuvuutta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että huoltovarmuustyö ja elinkeinopolitiikka ovat kaksi eri asiaa. Huoltovarmuuden tavoitteena ei voi olla suomalaisen tuotannon suojaaminen, vaan kansallinen varautuminen vakaviin kriisi- ja häiriötilanteisiin.

Huoltovarmuuskeskus: Suojavarusteita nyt riittävästi sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut